Julkaistu Kalevassa 2.4.2017
Marraskuussa 2013 työterveyshuollon vastaanotolla sydäntäni tutkittiin ensimmäisen kerran. Hiippaläpän korjausleikkaus tehtiin 14.3.2017, kolme vuotta ja neljä kuukautta myöhemmin ensimmäisestä havainnosta. Ja kun tutkimaan ryhdyttiin, sain reppuun myös epäillyn syöpädiagnoosin. Syöpä jäi onneksi vain epäilyksi.
Aamulla pitää lähteä leikkaukseen. Herätys kello 5.30 ja kello 6.30 esivalmistelut, esilääkkeet, sairaalasänky ja käytävä, nukutuslääkäri ja …
Itse leikkauksesta en muista mitään. Oulun yliopistosairaalan leiko-osasto on paikka, missä korjataan rikkoontuneita ihmisiä. Sinne tulee ihmisiä ja vastassa oli ihmisiä, joista huokuu toivo ja lupaus paranemisesta.
Mikäli se heistä on kiinni, niin kohta pääset kotiin. En voi tietää kaikkia niitä tarinoita, joita ”korjaamolla” on jouduttu kohtaamaan, mutta ammattilaisia he ovat jokainen. Jokaisella on oma tehtävänsä, juuri niin tärkeä kuin se korjausprosessin eri vaiheissa täytyy olla.
Ajatus siitä, että tämä osaaminen ei olisi saatavilla kaikkien kansalaisten oikeutena ja julkisena palveluna, on epäeettinen. Suomi on aikojen saatossa kehittynyt tämän palvelun osalta nykytilaansa, sen turmeleminen ja myyminen markkinavoimille on vastuutonta.
Turvallisuusrakenteen rikkominen on pahinta itsekkyyttä, mitä osakekohtaisen odotuksen vuoksi paratiisisaaren kuoreen voi laittaa. Jos haluaa rikastua ilman veroja ja muita yhteiskunnan rajoitteita, kannattaa muuttaa ison veden toiselle puolelle. Siellä hulluus on sallittua, jopa muotia ilman sivistystä.
Jos hyvät saavutukset ja turvallisuusrakenteet ovat jääneet huomaamatta, uskallan sanoa, että kuolema ei ole ollut riittävän lähellä tai koettu riittävän läheltä. Ne ihmiset, jotka sen ovat kokeneet, suojelevat yhteiskuntamme rakenteita edelleen kaikin mahdollisin keinoin – myös sivistyksen ja koulutuksen avulla.
Olavi Kuikka
kuntavaaliehdokas (vihr.)
Oulu