Tekijä: Vihreät Oulussa
-
Mielipide: Urheiluseurojen toiminnan turvaaminen on merkittävä hyvinvointiteko
Suomen kunnat rahoittavat liikuntaa lähes viisi kertaa enemmän kuin valtio. Kuitenkin valtaosa kunnissa tapahtuvasta ohjatusta liikunnasta ja urheilusta on seurojen ja yhdistysten järjestämää. Tämä tarkoittaa sitä, että urheiluseuroissa tehtävän vapaaehtoistoiminnan taloudellinen ja sosiaalinen arvo on merkittävä kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Tällä hetkellä Oulun kaupunki takaa ilmaiset liikuntatilat urheiluseurojen alle 18-vuotiaille harrastajille. Aikuisten vuoroista peritään…
-
Ilmoittautuminen vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin vuoden 2025 vaaleissa on alkanut
Kunta- ja aluevaalien vaalitoimitsijoiden haku Ouluun on auennut! Jos haluat olla mukana toimittamassa vaaleja, ja tienata samalla rahaa, hae mukaan 3.11. mennessä. VAALILAUTAKUNNAT työskentelevät äänestyspaikoilla kunta- ja aluevaalien vaalipäivänä 13.4.2025. Vaalilautakunnan tehtäviin kuuluu myös alustava ääntenlaskenta, joka suoritetaan äänestyshuoneiston sulkeuduttua klo 20. Varsinaisen ja varajäsenen tehtävällä ei ole käytännössä eroa, sillä vuorottelun vuoksi kaikki osallistuvat…
-
Vihreiden ryhmäpuheenvuoro kaupungin talousarviosta ja suunnitelmasta seuraaville vuosille
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja muut kuulijat, Lähdetään liikkeelle positiivisesta: Oulu kasvaa, kehittyy ja kansainvälistyy. Meillä on rohkeutta tehdä investointeja, jotta tämä kaikki toteutuu. Rohkeutta katsoa tulevaisuuteen ja rakentaa urbaania kaupunkia, jossa on toimivat palvelut, elämyksiä ja sitä kuuluisaa pitovoimaa. Kuntatalouden ympärillä on kuitenkin myös mustia pilviä, jotka uskon kaikkien meidän tunnistavan. Vihreälle ryhmälle…
-
Oulun Vihreät valitsi uuden hallituksen syyskokouksessaan
Oulun Vihreät valitsi syyskokouksessaan 18.11.2024 uuden hallituksen, jonka uudet jäsenet ovat Onni-Jonatan Matilainen, Antti Pikkarainen ja Artturi Sarvela. Toiseksi puheenjohtajaksi valittiin Marika Koivuniemi. Ensimmäisenä puheenjohtajana jatkaa Susa Vikeväkorva. Hallituksessa jatkavat lisäksi jäsenet Miska Veijola-Kara, Runo Lähde, Eija Brilli ja Sari Törmänen. Oulun Vihreät toimii alueensa vihreiden yhdistysten ja luottamushenkilöiden yhdyssiteenä. Kunnallisjärjestönä Oulun Vihreät vastaa kuntavaalikampanjasta…
-
Vihreiden ryhmäpuheenvuoro veroprosentista
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut Tämä puheenvuoro on ylivoimaisesti vaikein pitämäni puhe, eikä se johdu siitä, että pidän sen ryhmäpuheenvuorona, vaan siitä, että mikään muu päätös ei ole mennyt tällä tavalla ihon alle ja tuntunut näin vaikealta hyväksyä, opettajana, äitinä ja sivistyslautakunnan jäsenenä. Tulevan vuoden talousarviosta päätetään vasta seuraavassa kokouksessa, mutta tiedossa on, että emme voi…
-
Mielipide: Kuka kantaa vastuun työikäisen väestön osaamisen kehittämisestä?
Hallitus on lakkauttanut muun muassa aikuiskoulutustuen ja viimeisimpänä ilmoittanut leikkaavansa opettajien täydennyskoulutuksesta lähes 15 miljoonaa euroa. Näiden myötä työikäisen osaamisen kehittämisen mahdollisuudet tulevat vähenemään yhä enemmän, erityisesti julkisilla aloilla työskentelevillä. Lisäksi ihmisten työssä jaksaminen on vaarassa heikentyä entisestään, mikäli heidän osaamistasonsa ei vastaa työelämän vaatimuksia. Useat selvitykset ovat jo nyt karua luettavaa. Moni työssäkäyvä kokee,…
-
Mielipide: Oululaisten onnellisuudesta ei ole varaa tinkiä
Hiljattain moni oululainen saattoi juoda aamukahvit väärään kurkkuun, kun Kaleva julkaisi jutun siitä, että Oulu kuuluu maailman onnellisimpiin kaupunkeihin. Suomi on monena vuotena peräkkäin näissä loistanut, mutta siihenkin on taidettu suhtautua usein epäilevästi. Eihän meillä lopulta erityisen huonosti menekään. Ihailen esimerkiksi suomalaisten luontaista taipumusta ottaa rennosti: siinä missä Etelä-Koreassa opiskellaan paineen alla iltamyöhään ja Yhdysvalloissa…
-
Näyttelijä Joose Mikkonen ehdolle kevään 2025 kuntavaaleihin
Joose Mikkonen on Oulun Vihreiden uusin ehdokas kuntavaaleihin. Mikkonen tavoittelee valtuustopaikkaa ensimmäistä kertaa. – Oululainen kulttuuri ja sen välittömyys sekä tekemisen mutkattomuus tekivät minuun vaikutuksen vuonna 2011, kun muutin tänne, ja niin se tekee edelleen. Koen, että tämä kenttä tarvitsee arvostusta ja äänitorven, kertoo Joose Mikkonen ehdokkuudestaan. Joose Mikkonen on ollut kiinnitettynä Oulun teatteriin näyttelijänä…
-
Vihreä valtuustoryhmä: Oulun kaupungille suunnitelmallinen polku kohti hiilineutraaliutta
Vihreän valtuustoryhmän aloite: Oulun kaupungille suunnitelmallinen polku kohti hiilineutraaliutta Konsernihallinnon vastauksen saatuaan tarkastuslautakunta toteaa, ettei Oulun tavoite Oulun tavoite hiilineutraalisuudesta ei toteudu kaupungin toimin vuoteen 2035 mennessä, vaikka kaikki asettamamme tavoitteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ovat toteutumassa. Olemme kaupunkien välisessä vertailussa omalla tavoitteellamme jo huomattavasti vähemmän kunnianhimoinen kuin suurin osa kaupungeista. Oulun tavoite on olla hiilineutraali vuonna…
-
Mielipide: Kesäloman aikataulupaineet kuormittavat useita lapsiperheitä – kunnat voisivat järjestää loma-ajan toimintaa työssäkäyvien lapsille
Kesä alkaa olla pisteessä, jossa moni kouluikäisten lasten vanhempi huokaisee syvään helpotuksesta. Kesäkuu on takana ja useimpien perheen vanhempien lomat siintävät edessä. Monelle perheelle kesäkuu on hyvin kuormittavaa aikaa, kun vanhemmat tasapainoilevat lasten pitkän kesäloman ja omien töiden välillä. Suomessa laissa ei määritellä, milloin lapsen voi jättää yksin kotiin. Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla kuitenkin todetaan, että…