Talvivaaran kaivos pysyttelee sitkeästi otsikoissa. Sotkamolaisten kärsivällisyys alkaa loppua, kuten vasta nähtiin ja kuultiin yhtiökokouksen edellä. Oikeastaan Talvivaarassa on pettänyt kaikki mahdollinen: lupajärjestelmä, valvonta, tekninen osaaminen biokasaliuotuksen suhteen ja yhteydenpito paikalliseen väestöön. Talvivaara on huonointa mahdollista ”mainosta” valtiovallan haaveksimalle vihreälle kaivosteollisuudelle.

Viimeisin niitti Talvivaaran arkkuun on ”salaperäiset” lintukuolemat, jonka kommentointi julkisuudessa on ollut hämmästyttävän naivia: ”pitää tutkia; eivät linnut lentele parvissa; ei tällaista ole aiemmin tapahtunut” jne. Selitys on tietysti varsin yksinkertainen: linnut kuolivat voimakkaaseen myrkkyyn (myrkkyihin). Kaivosaltaan vettä tutkimalla saadaan selville, oliko syypää syanidi ja/tai arseeni.

Tuhoisimmat kaivosonnettomuudet liittyvät jätealtaiden pettämiseen. Espanjassa jäteallas romahti vuonna 1998 ja valtava määrä myrkyllistä kaivoslietettä levisi läheisille peltoalueille ja Doñanan maailmanperintökohteisiin kuuluvaan kansallispuistoon. Villieläimiä ja kaloja kuoli suuret määrät. En tiedä, voiko peltoja viljellä vieläkään? Vuonna 2000 Romaniassa toimivan kultakaivoksen jäteallas petti rankkasateiden takia. Syanidipitoinen jäte Tappoi Tisza-joesta kaikki eläimet. Johtopäätös on tietysti se, että toivottavasti ympäristöviranomaiset ovat huolehtineet Talvivaaran jätealtaan kestävyydestä – ja myös vastaavat siitä.

Nyt Talvivaara aikoo panna 13 miljoonalla eurolla kuriin jätevesipäästönsä, jotka ovat muuttaneet alapuolisia järviä ”suolajärviksi”.  Tämä tuskin riittää, koska kokonaisrasitus tulee kasvamaan tuotannon lisääntyessä. Suljettu kierto ja oma jätevesien puhdistuslaitos ovat välttämättömät, muuten haitat jatkuvat hamaan tulevaisuuteen. Lupaviranomaisten pitää ryhdistäytyä, koska päästöt niin ilmaan kuin veteen on saatava nopeasti kuriin. Selkeästi mitattavia päästövaikutuksia löytyy jopa yli 100 km:n päässä. Anteeksiantamatonta on se, että ilmeisesti rikkivety tappoi yhden työntekijän.

”Yllättäen löytynyt” uraani on oma lukunsa. Yhtä uraanikiloa kohti syntyy ainakin tuhat kiloa radioaktiivista hukkakiveä. En ole aivan varma, mutta jonkun sortin virkamies (STUKista?) väitti taustasäteilyn vähenevän, kun ”uraani viedään pois”. Onkohan näin? Käsittääkseni murskattu kivijäte säteilee jopa enemmän kuin kallioperän uraani.

On tietysti tosiasia, että kaivokset tuovat työllistämismahdollisuuksia harvaan asutuille Pohjois-Suomen alueille. Ne eivät kuitenkaan saa viedä matkailun, maatalouden ja kiinteistöalan toimintaedellytyksiä, niin kuin Sotkamossa on käymässä. Jos Vuokatin matkailun toimitusjohtaja ilmaisee julkisesti huolestuneisuutensa, niin ollaan varmasti jo todella syövereissä Talvivaaran suhteen.

Puhumattakaan paikallisten ihmisten elinolojen huononemisesta. Näyttää siltä, että paikallisten kärsivällisyys on loppunut. Laineet lyövät jo kaukana Pohjois-Savonkin puollella.

Quo Vadis Talvivaara ja koko tuleva Suomen kaivosteollisuus?

Kirjoitus on julkaistu Kalevan Pohjoisen ääni -sarjassa.