Hoitaja on monelle ainut lähimmäinen
julkaistu Kalevassa 3.11.15
Olen surullisena seurannut suunnitelmia hoitajamitoituksesta. En ymmärrä kun ihmisten ahdinkoa halutaan pahentaa. Ei ymmärretä, että väestömme ikääntyy ja ikäihmiset tarvitsevat lähelleen ihmistä. Kaikilla ei ole omaisia ja lähimmäinen onkin se hoitaja. Hoitaja ei ole kuitenkaan kone vaan hänkin on ihminen. Hoitaja ei ole automaatti, joka kykenee kaikkeen. Hoitajatkin väsyvät työpaineen alla. Niin on käynyt hyvin monen kohdalla. Hoitaja ei ole aina voimiensa kunnossa ja hänelläkin voi olla se huono päivä. Hoitaja tarvitsee myös työstään palkkansa. On irvikuva jos ensimmäinen sairaspäivä menee palkattomaksi. Jos jossakin, niin sairaalassa on oltava terveitä työntekijöitä. Suurta arvostuksen puutetta osoittaa hallitus suunnitelmissaan ja täyttä tietämättömyyttä. Sairastunut hoitaja voi olla hengenvaarallisesti vaaraksi potilaalle. Hoitotyöstä ja ylipäätään kuntasektorilta eläköityy iso määrä työntekijöitä lähivuosina ja samalla huoltosuhde vaikeutuu väestön vanhenemisen takia. Entistä vähemmän on työntekijöitä ja eläkeläisiä entistä enemmän.
Ei ole oikein, että heiltä, joilla on vähän otetaan se vähäkin pois. Ei ole oikein, että jotka tarvitsevat apua, sitä ei heille anneta Ei ole oikein, että sairaalan tai vanhusyksikön aamu, ilta tai yövuoro menee siten, että ne muutamat hoitajat juoksevat kiireessä auttamassa kuten ehtivät ja kykenevät. Aivan varmasti hoitaja tekee mitä pystyy, mutta vanhus taikka potilas on oikeutettu muuhunkin kuin kiireeseen.
Sairastunut ihminen tarvitsee myös aikaa. Hänen kanssaan on keskusteltava. Kerrottava asioita uudestaan ja uudestaan. Hyvin monet sairastuneet ovat aivan yksin ja se lähimmäinen onkin se hoitaja. Muita ei välttämättä ole olemassa. Monet ihmiset, eri-ikäiset ovat yksin elämässä. Niin vanhat kuin nuoret. Nuorenkin paras ystävä voi olla se omahoitaja.
Eivät hoitajat jaksa tehdä työtään loputtomien säästösuunnitelmien vallitessa. Hoitajat ovat voimavara myös kansantaloudellisesti. Yksikin syrjäytymiseltä pelastettu nuori tuo voittoa ainakin miljoona euroa, jos nuori pääsee yhteiskuntaan kiinni ja löytää siitä paikkansa. Hintalappua kaikelle hoidolle ei voi asettaa. Usein hintalappuna on inhimillisyys ja kuinka siinä on onnistuttu. Kuinka elämän loppuvaihe on kyetty turvaamaan, niin kotihoidossa kuin palvelutalossa saati sairaalan osastolla.
Tarvitsemme hoitotyöhön valtavan määrän uusia työntekijöitä, jotta kansa tulee autetuksi sekä hoidetuksi. Olemme oikeutettuja inhimilliseen ja riittävään hoitoon. Sairaalan osastoilla on jo vuosia säästetty. Sijaisia otetaan harkiten. Hoitotarvikkeissa ollut jo pitkään harkintaa mitä ja miten käytetään. Hoitaja ei aina tiedä milloin pääsee työvuorostaan pois kun aamulla siihen menee.
Suomessa on arvioitu olevan ainakin 30 000 koulutettua hoitajaa, jotka tekevät muuta kuin hoitotyötä. En ihmettele sitä. Ihmiset hakeutuvat pois ymmärrettävästi työstä, jossa ei voi tehdä sitä mihin on saanut koulutuksen. Kun työ koetaan painostavana, ahdistavana ja jos työssä on koko ajan läsnä riittämättömyyden tunne, silloin vaihdetaan muuhun. Yhteiskunnan etu ei ole se, että hoitajat lähtevät. Heistä tulisi pitää kiinni ja heitä tulisi kaikin keinoin kannustaa olemaan työssä. Työolosuhteet pitää olla kunnossa sekä aito mahdollisuus tehdä aitoa hoitotyötä. Ei liukuhihnalla. Sairaala ei ole tehdas.
Meidän ei kannata myöskään kouluttaa hoitajia sen takia, että he muuttavat ulkomaille. Näin monet tekevät. Lähdetään Ruotsiin, Norjaan, Englantiin ja jopa Lähi-Idän maihin. Ymmärrän kyllä lähtemisen, sillä näissä maissa suomalaista hoitajaa arvostetaan paremmin kuin kotimaassa.
Kari Viholainen
sairaanhoitaja
Oulun Vihreät OVI-ry hallituksen jäsen