Julkaistu Kalevassa 6.4.2016
Edesmenneellä isälläni oli tapana sanoa: ”Aina ovat Suomen herrat osanneet hoitaa omat etunsa ja asiansa.” Ehkä eilen julkitulleiden ns. Panaman papereiden valossa isäni ajatelmaa on syytä täydentää: maailman ja Suomen herrat. Satojen suomalaisten lisäksi joukossa on todella raskaan sarjan poliittisia ym. vaikuttajia eri puolilta maailmaa. Esimerkiksi Islannin nykyinen pääministeri ja maailman parhaana jalkapalloilijana pidetty Lionel Messi.
MOT-ohjelma paljastaa 11.4. suomalaisten ”veroparasiittien” nimet. Jännittäkäämme siihen asti! Julkisuudessa on aiheellisesti kysytty, miksi joku haluaa rahojaan paikkaan, josta niiden alkuperää ja todellista omistajaa on vaikea jäljittää. Syitä on verojen maksun välttelyn lisäksi esimerkiksi liiketoimintojen salailu ja käytetyt hämärät keinot kuten vallan väärin käyttäminen.
Suurin vastuu on tietysti poliittisilla päättäjillä, mutta ns. suuret puolueet ovat olleet vastahakoisia radikaaleihin toimenpiteisiin harmaan talouden kitkemiseksi. Syytkin on helppo arvata. Meillä on aivan ilmeisesti tällä hetkellä historiamme kapitalistisin ja oikeistolaisin hallitus. SSS-hallituksen kolmen keskeisen S:n kommentit ovat ainakin vielä olleet luvattoman löysiä. Epäilen, että tämä hallitus ei pysty vaadittaviin toimenpiteisiin. Erkki Pulliainen yritti eduskunnassa lukemattomin keinoin ja esityksin saada harmaan talouden kuriin – vastaukset olivat vältteleviä jopa demarien suunnalta.
Hyvä ystäväni Oulun kaupungin valtuuston puheenjohtaja Juha Hänninen yritti kaunopuheisesti vedota yhteisen hyvän puolesta Kalevan 4.4. mielipidepalstalla. Pahoin pelkään, että vetoomus hukkui Panaman kanavaan. Juha toteaa vetoavasti: ”Nyt pitäisi lopettaa keskinäinen kinastelu ja nokittelu ja keskittyä isänmaan pelastamiseen.” Voi vain kysyä: jos maamme taloudellinen ja muu eliitti osallistuu Panaman papereiden osoittamilla tavoilla, niin miten se innostaa tavallista kansaa ja veronmaksajia SSS-hallituksen leikkauksiin. Juha ja kokoomus kertokoon!
Maamme tunnetuin elintasopakolainen Björn Wahlroos totesi uusimassa kirjassaan: ”Mikäli haluamme parantaa maailmaa, tarvitsemme enemmän emmekä vähemmän kapitalismia.” En missään tapauksessa voi olla samaa mieltä Wahlroosin kanssa. Nordea ja Wahlroos omalta osaltaan ovat osoittaneet isäni toteamuksen oikeaksi. Ahneudella ei näytä olevan rajaa!
Veikko Ervasti
valtuutettu (vihreä)