Julkaistu Oulu-lehdessä 10.5.2016
Jopa surulla mietin ja luen aina vaan kovenevia tavoitteita, mitä osoitetaan sairaanhoitajille ja lähihoitajille. Aina vaan tiukemmilla resursseilla tulisi asiakkaita hoitaa. Yhä useampaa pitäisi auttaa vähällä ajalla. Ei elämä mene niin. Ei se mene hoitajallakaan. Ei hoitajalla ole taskussaan ylimääräistä aikaa vetäistä taskustaan. Sairas ihminen tarvitsee aikaa. Hänelle pitää sitä löytyä. Ei hoitaja voi venyä työssään talousarvion mukaan. Hän kyllä venyy asiakkaansa sairaustilanteen mukaan ja niin pitääkin tehdä. Se on hoitotyötä. Se on sydämen työtä. Vaikka osasto olisi umpitäynnä potilaita, niin sydämenhoitaja hoitaa jokaisen potilaan juuri niin kuin hänet pitää hoitaa. Näin toimii suomalainen korkeasti koulutettu hoitaja. Hän kyllä venyy, mutta ei sen takia kun rahat on lopussa. Hän venyy sen takia kun haluaa auttaa heikkoa, kärsivää, huonossa tilanteessa olevaa. Hän venyy sen takia, kun hänet on siihen koulutettu. Auttamaan.
Suomalainen hoitaja on koulutettu auttamaan sitä kärsivää, heikkoa, sairasta, apua tarvitsevaa ja myös hänen omaisiaan. Ei hoitajaa pidäkään kiinnostaa se kuinka paljon rahaa on käytössä. Hoitajan missio on auttaa sairasta ja kärsivää. Niin toimivat suomalaiset hoitajat Auttavat hätää kärsivää.
Opettajilla taitaa olla samanlainen tavoite. Auttaa parhaimman mukaan sitä heikkoa, kärsivää, ehkä hieman elämäntiellä hukassa olevaa nuorta. Hoitajat ja opettajat haluavat auttaa. Se on helkutin hieno duuni. Opettajat ja hoitajat ovat samalla tiellä, mutta hieman eri sektoreilla.
Mitenköhän kovassa paineessa Oulun valtuutetut ovat kautta puoluekentän kouluverkosta? Minun täytyy pyytää anteeksi ihan näin julkisesti kun ensin olin sitä mieltä, että lukioita voi lakkauttaa. Ilmoitin silloisen kantani myös Oulu-lehdessä. Olen muuttanut kantaani. Kyllä koulu sillä omalla kylällä kuten Kiimingissä ja Oulunsalossa on elämän sydän. Ei nuoria pidä lahdata suurkouhuihin Oulun keskustaan. Kyllä pitää ajatella sitä yksittäistä nuorta ja hänen perhettäänkin. Kuinka koulutyö on mahdollista tehdä.
Oulu-lehdessä oli koskettava nuoren lukiolaisen haastattelu. Hän pohti, että hänen koulupäivän pituudeksi tulisi 12 tuntia ja vielä läksyt päälle. Aloin myös pohtimaan sitä, että opettajilla ja meillä hoitotyön ammattilaisilla on sama missio. Me haluamme auttaa sitä heikkoa ja tukea tarvitsevaa. Sitä joka voi huonosti ja kellä on haastetta elämässä. Yrittää tukea, lohduttaa ja ohjata elämässä eteenpäin. Ymmärsin, että opettajat kouluissa ja hoitajat hoitolaitoksissa teemme aika samanlaista työtä. Kovan paineen alla. Jatkuvasti vaaditaan enemmän vähemmällä resurssilla. Sitä ei tarvitse hyväksyä. Sitä voi myös vastustaa. Virkamiesesityksen taakse poliitikon ei tarvitse mennä. Poliitikko ei ole virkamies.
Tämä nuori lehdessä myös mainitsi, että koulussa tunnemme kaikki toisemme nimeltä ja apua saa jos sitä tarvitsee. Miten olisikaan suuressa kampuslukiossa jossa olisi 800 oppilasta? Kyllä siinä massassa pieni ihminen hukkuu. Siinä hukkuu myös helposti yksilön ongelmat, surut, oppimisen haasteet. Koululaisesta tulisi helposti numero toisten numeroiden joukossa.
Meidän hyvinvoinnin haasteet eivät ole rahan vähyys, vaan meidän haaste on se, kuinka me toteutamme arvokasta hoitotyötä ja koulutusta maassamme. Jos me luovutamme koulutuksessa ja hoitotyössä, luovutamme myös inhimillisyydestä, sivistyksestä, innovaatioista. Kaikesta mikä loppujen lopuksi pitää yhteiskuntaa kasassa ja kantaa yhteiskuntaa eteenpäin.
Kari Viholainen
vihr.
Oulu