Ensimmäistä kertaa Oulun kaupunkisuunnittelupalkinto annetaan luottamushenkilölle ja se ojennettiin juuri Taina Pitkänen-Kolille. Taina on tehnyt vaikuttavan uran luottamushenkilöinä kaupunkisuunnittelun saralla ja toiminut muun muassa pitkään teknisen lautakunnan puheenjohtajana ja vihreiden kaupunginvaltuutettuna. Hyvä Taina ja kiitos tästä työstä! ------------------------------------------------ Oulun kaupunkisuunnittelupalkinto myönnetään Taina Pitkänen-Kolille tunnustukseksi pitkään jatkuneesta ansiokkaasta työstä Oulun kaupunkisuunnittelun hvyäksi. Palkinto myönnetään vuosittaisen Kaupunkisuunnitteluseminaarin yhteydessä. Palkinnon myötä Oulun kaupungin Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut haluaa kiittää pitkäaikaista teknisen lautakunnan puheenjohtajaa, jonka aloitteesta Kaupunkisuunnitteluseminaari järjestettiin ensimmäisen kerran syksyllä 2007. Idea kaupunkisuunnittelupalkinnon jakamisesta on myös Taina Pitkänen-Kolin. Kaupunkisuunnittelu edellyttää laajaa yhteistyötä ja vuorovaikutusta usean eri toimijan kesken. Kaupunkiorganisaatiossa se tarkoittaa asiantuntevaa valmistelua, mutta vielä keskeisemmässä roolissa on päättäjien rooli. Heidän tulee kuulla sekä asiantuntijoiden näkemyksiä että kuntalaisten mielipiteitä ja uskaltaa tehdä yhdyskuntarakenteeseen pitkällä aikavälillä vaikuttavia päätöksiä. Tässä vaativassa roolissa Taina Pitkänen-Koli onnistui hyvin, hän on avoin uusille avauksille, vuorovaikutteinen, innostava ja kiinnostunut - ja on edelleen, nyt aktiivisena kuntalaisena. Oulussa 12.10.2016
Risto Kalliorinne, puheenjohtaja; yhdyskuntalautakunta Matti Matinheikki, yhdyskuntajohtaja; yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut