Julkaistu Kalevassa 24.11.2016
Totesimme yhdessä, että EU:ta parjataan nykyään (osin ihan syystäkin) niin
paljon, että hyvät linjaukset ja päätökset jäävät helposti marginaaliin.
EU:n alkuperäinen idea rauhanprojektina on kuitenkin ollut kokonaisuudessaan
ihmiskunnan kannalta erittäin hyvä. Talouskriisin aikana keskustelu on ollut
pääsääntöisesti negatiivista, kun EU-kriitikot ovat pitäneet otsikoissa
lähinnä kansalaisia ärsyttäviä uutisia. Osittain tämä EU-kriitiisyys johtuu
alkuperäisen tarkoituksen unohtamisesta ja sen kääntymisestä suuntaan, missä onnellisuus ja maailmanrauha ovat riippuvaisia kulutuksesta ja jatkuvan kasvun mahdollisuudesta.
Keskiviikkona 16.11.2016 Yle:n aamu-uutiset sai allekirjoittaneet hyvälle
tuulelle. Taisi käydä myös niin, että pessimistisemmätkin kuluttajat ottivat
hyvillään vastaan uutisen siitä, että EU haluaa eroon kodinkoneiden ja
elektroniikan kertakäyttökulttuurista. On tainnut muillakin kuin
kirjoittajilla ottaa pannuun laitteet, jotka kestävät takuuajan (joskus
hyvällä onnella hajoavat jo takuuaikana) ja sitten pitääkin jo ostaa uusi
tilalle. Siinä uutisten aikana muistui nuoruusvuodet mieleen.
Vaimon kanssa ostettiin juuri vihittynä pariskuntana kahvinkeitin ja
televisio. Televisio kesti kolmetoista vuotta, kunnes lakkasi toimimasta.
Lähellä olevassa kodinkonekorjaamossa olisi korjattu, mutta varaosa maksoi
enemmän kuin uusi 32 tuuman välivaiheen taulutelevisio. Nyt on sitten
menossa kolmas, kehittyneempi HD-lättänä ja kuvan häiriöt ainakin
antenniverkossa on taattu. Ja se toinen hankinta, kahvinkeitin, on muuten
toiminut moitteettomasti tähän päivään asti. Tosin, siinä ei olekaan yhtään
ohjelmoitavaa osaa.
Mutta ikävä kun uusi, toki hienoa kuvaa näyttävä, TV kestää muutaman vuoden.
Ihmiset ehtivät jo tottua viimeisten 25 vuoden aikana ajatukseen ”ei tätä
kannata korjata, osta uusi”. Kännyköiden kohdalla ilmiö on erityisen selvä.
Toki on paljon vikoja, joita ei edes voida korjata ko. laitteista, mutta
myös niitä joita voidaan. Tätä ongelmaa EU on nyt korjaamassa.
Kertakäyttövehkeiden tilalle halutaan kestäviä, korjattavia ja
kierrätettäviä laitteita. Ekologisempaa kuluttamista siis. Hienoa!
Prosessin läpivieminen vie aikansa, mutta suunta on oikein hyvä. Kauppoihin
nämä uusien vaatimusten mukaiset tuotteet ilmestyvät aikaisintaan viiden,
kuuden vuoden päästä – eli sen verran kuin 5-6 nykyaikaisen puhelimen
elinikä.
Kun Euroopan unioni aikoo vihdoin vaatia valmistajilta parempia ja
ekologisempia koneita ja unionissa on myös keskitytty laitteiden
sähkönkulutuksen minimoimiseen sekä materiaalien kierrätyksen parantamiseen,
voidaan sanoa, että EU on saanut aikaan jotain erittäin merkittävää.
Tällaiset päätökset eivät kansallisella tasolla olisi mahdollisia, joten
tässä tapauksessa EU on näyttänyt kyntensä. On jälkipolvien onni, että
EU:sta löytyy poliittista tahtoa nostaa rimaa niin ilmastonmuutoksen
torjumiseksi kuin ympäristönsuojelunkin vuoksi.
Mielenkiintoista on se, että kahden eri sukupolven edustajina päädyimme
samaan lopputulokseen. Vanhempi haikailee aikoja, jolloin laitteita
korjattiin ja nuorempi toivoo, että niitä voisi korjata. EU on nyt tekemässä
molemmista toiveista totta.
Ennen kaikki oli parempaa, ehkä myös tulevaisuudessa.
Olavi Kuikka (vihr)
Janne Rekilä (vihr)