Vihreämpi Oulu
Kuntavaaliohjelma 2017–2020
Oulu – vihreä, vireä, pohjoinen kaupunki
Oulu on ihmisten luoma yhteisö. Toiset meistä ovat viettäneet Oulussa koko elämänkaarensa, toiset ovat muuttaneet Ouluun muualta Suomesta tai maailmalta ja toiset vain vierailevat kotikaupungissamme. Ihmisten, yhteisöjen, matkailijoiden, yritysten ja alueiden moninaisuus on kaupunkimme rikkaus ja mahdollistaa menestyksen. Laadukkaat palvelut voidaan turvata kaikille huolehtimalla Oulun kestävästä ja kehittyvästä elinvoimaisuudesta sekä vireästä kaupunkikulttuurista.
Kaupunkimme on panostettava palveluiden laatuun, saavutettavuuteen ja esteettömyyteen. Palvelujen saatavuutta ja tarjontaa tulee joustavoittaa ja monipuolistaa asiakaslähtöisellä digitalisoinnilla. Tätä varten voidaan hyödyntää Oulussa olevaa huipputason koulutusta, tutkimusta ja osaamista.
Oulun luontoa ja ainutlaatuista kulttuurihistoriaa tulee vaalia ja suojella. Pohjoisen lähialueen suurimpana kaupunkina Oululla on vastuu ihmisten, luonnon ja ympäristön tulevaisuudesta myös arktisella alueella.
Sujuva arki – asuminen ja liikenne
Oululaisilla on oikeus terveelliseen ja viihtyisään asuinympäristöön, jossa paikasta toiseen liikkuminen on sujuvaa, turvallista ja ekologista. Laajentuneen Oulun vahvuus perustuu tulevaisuudessa elinvoimaisiin kaupunki- ja kyläkeskuksiin aina Yli-Iistä ydinkeskustaan.
- Joukkoliikenteen palvelutasoa tulee kehittää kohtuullisilla lippuhinnoilla ja reittiverkostoa kehittämällä. Oulun on esimerkiksi ryhdyttävä valmistautumaan Oulun ammattikorkeakoulun muuttoon kehittämällä joukkoliikenneyhteyksiä Linnanmaan kampukselle. Joukkoliikenteeseen tulee hankkia vähäpäästöisiä busseja. Käyttäjämäärien lisäyksellä hankitut lipputulot on voitava käyttää suoraan joukkoliikenteen kehittämiseen. Alennetuilla lippujen hinnoilla tulee tukea erityisesti nuorten, opiskelijoiden ja eläkeläisten liikkumista.
- Oulun kaupungin on edistettävä kattavan sähköautojen latauspisteverkoston kehittämistä ja otettava käyttöön omassa toiminnassaan sähköautoja. Raideliikenteen toteutusmahdollisuuksia tulee selvittää.
- Oulu on maailmankuulu neljän vuodenajan pyöräilykaupunki. Hyvin hoidettu pyöräily- ja jalankulkuverkosto on turvallisen ja ekologisen lähiliikenteen edellytys. Kaupunkia tulee kehittää jalankulkijoiden ja pyöräilyn ehdoilla. Ratkaisuja ovat esimerkiksi pyöräkaistojen ja turvallisten pyöräparkkien lisääminen. Oulun kaupungin tulee ottaa käyttöönsä kaupunkipyörät, jotka helpottavat kaupunkilaisten ja matkailijoiden liikkumista kaupungissa.
- Yleiskaavoituksella ja asemakaavoituksella mahdollistetaan eri alueiden alueellinen kehittäminen ja lisärakentaminen. Asemakaavoituksella taataan asukasmäärän pysyminen sellaisella tasolla, että toiminta ja palvelutason ylläpitäminen on taloudellisesti kannattavaa.
- Ydinkeskustan tiivis kaupunkirakenne ja asuntorakentamisen lisääminen on kaupunkilaisten yhteinen etu. Tonttien täydennysrakentaminen tulee tehdä houkuttelevaksi. Vanhojen kerrostalojen esteettömyyttä on parannettava. Tiivis kaupunkirakenne on tärkeä, mutta se tulee toteuttaa viheralueita ja sosiaalisia yhteisöjä kunnioittaen.
- Oulun tulee laatia kylästrategia, jonka osana tulee perustaa aluelautakuntia ja taata niiden rahoitus. Asukkaiden osallistaminen kunta- ja kyläkeskusten kehittämiseen takaa alueen ominaispiirteiden ja kulttuuriperinnön säilyttämisen ja avoimen päätöksenteon.
Inspiroiva Oulu – oppiminen, osallistuminen ja kulttuuri
Koulutus ja sivistys ovat Oulun vahvuudet nyt ja tulevaisuudessa. Koulujen on oltava tasa-arvoisia ja turvallisia. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus löytää into oppimiseen, voida hyvin ja saada tukea oman oppimispolkunsa rakentamiseen sukupuoleen, etniseen taustaan tai uskontoon katsomatta.
- Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus tulee perua. Päivähoidossa ja kouluissa ryhmäkokoja ei saa kasvattaa entisestään. Varhaiskasvatukseen ja peruskoulutukseen panostaminen ehkäisee eriarvoistumista ja luo perustan lasten hyvinvoinnille pitkällä tähtäimellä. Varhaiskasvatusta ja koulujen kerhotoimintaa tulee kehittää siten, että se huomioi joustavasti vanhempien muuttuvat työsuhteet ja elämäntilanteet.
- Lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksia tulee tukea ja heidän osallistumistaan ja osallisuuttaan tulee kehittää heitä koskevassa päätöksenteossa. Nuorten edustajille tulee antaa mahdollisuus osallistua lautakuntien kokouksiin silloin, kun siellä käsitellään heitä koskevia asioita. Suunnitelmien ja esitysten vaikutuksia lapsiin tulee arvioida osana päätöksentekoa.
- Nuorisotoimessa tulee ottaa käyttöön osallistava budjetointi, mikä mahdollistaa toiminnan kehittämisen nuorten toiveiden ja tarpeiden mukaan.
- Oulun tulee olla opiskelijaystävällinen kaupunki myös tulevaisuudessa. Kaikkien nuorten on saatava koulutuspaikka peruskoulun jälkeen. Kaupungin tulee tarjota lisää harjoittelu- ja työssäoppimispaikkoja opiskelijoille.
- Kaupungin tulee lisätä päätöksenteon tueksi yhteistyötä korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa.
- Kulttuurilla ja taiteella on oululaisten hyvinvointia edistävä vaikutus, minkä vuoksi kaupungin tulee tukea eri taidemuotoja. Lisäksi tulee edistää kirjastojen kehittymistä monipuolisiksi kulttuurin, tiedon ja vapaa-ajan tiloiksi. Kirjastojen ja museoiden aukioloaikojen on vastattava yleisön tarpeita.
Hyvinvoivat oululaiset
Kaupungin on varmistettava yhdenvertainen sosiaali- ja terveyspalveluiden alueellinen saavutettavuus ja toimivuus. Liikkumiseen kannustamalla edistetään oululaisten terveyttä sekä ennaltaehkäistään terveydenhoidosta ja terveyspalveluiden järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia.
- Asiakkaiden kodissa tarjottavia palveluita on lisättävä, esimerkiksi kehittämällä perhehoitoa vanhuksille, vammaisille ja lapsiperheille.
- Kaupungin on valvottava, että vanhusten ja vammaisten hoitolaitoksissa on poikkeuksetta vähintään lakisääteinen määrä hoitajia.
- Oulun on otettava käyttöön WHO:n suosittama Health in All Policies -periaate, jonka mukaan ihmisten terveys ja hyvinvointi huomioidaan kaikessa päätöksenteossa.
- Maksuttomia ja edullisia liikuntamuotoja ja -paikkoja on tarjottava kaiken ikäisille oululaisille. Lasten ja nuorten liikuntapalveluissa huolehditaan tasavertaisesti tyttöjen ja poikien liikkumismahdollisuuksista.
Ympäristö, luonto ja uusiutuvan energian käyttö
Oululaisilla on oikeus puhtaaseen, viihtyisään, terveelliseen ja monimuotoiseen kotikaupunkiin koko elämänkaarensa ajan. Meillä tulee olla mahdollisuus nauttia metsistä, vesistöistä ja viheralueista. Huolehditaan ympäröivistä luontoalueista siten, että niitä voidaan hyödyntää myös matkailuun. Oulun on kannettava vastuunsa luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta, ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja vesistöjen tilan parantamisesta.
- Puistot ovat kaupungin henkireikä. Hoidettuja taajama-alueen puistoja tulee kehittää nykyistä toiminnallisemmiksi ja houkuttelevammiksi vapaa-ajan ympäristöiksi. Toiminnalliset puistot houkuttelevat sekä oululaisia että matkailijoita. Siellä missä on mahdollista, voidaan suosia kevyempää hoitoa vaativia luonnonmukaisia viheralueita.
- Oululaisilla on oltava lähivirkistysalueita, jotka tarjoavat luonnonläheisiä harrastusmahdollisuuksia sekä houkuttelevat rauhallisuutta ja hiljaisuutta hyödyntäviä matkailu- ja elämysyrityksiä.
- Sanginjoen ulkometsää tulee kehittää kohti kansallispuistotasoista suojelualuetta.
- Kaupungin on omistajana vaadittava, että Oulun Energia ei hanki turvetta vuoden 2016 jälkeen käyttöönotetuilta turvesoilta ja että Turveruukki ei perusta uusia turvetuotantoalueita. Kaupungin tulee luopua turpeen käytöstä vuoteen 2045 mennessä.
- Oulun tulee julistautua hiilineutraaliksi kunnaksi. Kaupungin kiinteistöjen energian käytön tulee olla mahdollisimman tehokasta ja sen painopisteen tulee olla uusiutuvan energian käytössä. Energian käytön vähentäminen suojelee ympäristöä ja tuottaa kaupungille säästöjä. Oulun kaupungissa on edistettävä puhtaiden ja uusiutuvien energiamuotojen, kuten tuuli- ja aurinkoenergian sekä maalämmön käyttöä. Oulun tulee siirtyä käyttämään EKO-energia-merkittyä sähköä. Investoinnit energiansäästöön, kuten vanhojen rakennusten energiakorjaukset, luovat työpaikkoja paikalliseen talouteen.
- Oulun hankintaohjeistukseen on kirjattava kestävyys- ja vastuullisuusohjeet.
Toimeentulo – työtä ja yrittäjyyttä
Työllisyyttä on parannettava kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämiseksi ja kaupungin talouden vakauttamiseksi. Uusia käytäntöjä kehittämällä Oulu voi tarjota työtä ja toimeentuloa tehokkaammin myös osa-aikatyötä, etätyötä tai muita joustoja tarvitseville. Olemme edelläkävijöitä älykkään kaupunkiympäristön kehittämisessä, joka mahdollistaa joustavan työnteon ja erilaiset kokeilut työn organisoimiseksi.
- Oulun on mahdollistettava itsensä työllistävien, pienten ja keskisuurten yrittäjien tasapuolinen yritystoiminta. Erilaiset yrittäjät huomioivalla maankäytöllä ja kaavoituksella kaupunki voi monipuolistaa liikehuoneistojen tarjontaa ja pitää ydinkeskustan vuokrakustannukset kohtuullisina.
- Nuorten työllisyyttä ja työelämätaitoja tulee kehittää panostamalla kesätyöseteleihin ja laajentamalla käytäntö myös korkeakouluopiskelijoiden käyttöön. Oulun kaupungin on edelleen tarjottava kesätyöpaikkoja ja harjoittelupaikkoja nuorille ja opiskelijoille.
- Kaupungin tulee tukea kulttuurialan toimijoiden yrittäjyyttä, työllisyyttä ja alueen vetovoimaisuutta budjetoimalla varoja tapahtumien alkuvaiheen kustannuksiin. Kulttuuri- ja taidealan työllisyyttä ja tuottavuutta tulee edistää hyödyntämällä palvelumuotoilua kaupunkisuunnittelussa ja palvelujen järjestämisessä.
- Hankintojen tulee tukea paikallista yrittäjyyttä ja työntekoa. Tällä tuetaan seudun maataloutta ja elintarviketuotantoa sekä paikallisia palveluelinkeinoja.
- Paikallista kalastusta tuetaan ylläpitämällä ja kehittämällä kalasatamia.
Hyväksytty 17.12.2016 OVK:n ylimääräisessä yleiskokouksessa.