Oulun kaupunginvaltuusto teki upean Suomi sata -päätöksen hakea vuoden 2026 kulttuuripääkaupungiksi (ECoC). Kilpailu on kova ja toimeen on tartuttava ripeästi. Tämän aloitteen tavoitteena etsiä pitkän aikavälin ratkaisuja kulttuurituottajien ja luovien alojen toiminnan turvaamiseen osana kaupungin strategista kehittämistä.
Yksi keskeinen osa hakemuksen arviointia on se, miten paikallinen väestö osallistuu kulttuurin tuottamiseen. (Vrt. Kriteeri 5. Toiminnan vaikutusala: paikallinen väestö ja kansalaisyhteiskunta osallistuvat hakemuksen laatimiseen ja ohjelman toteutukseen. ECoC-vuosi luo uusia ja kestäviä mahdollisuuksia laajoille kansalaispiireille, erityisesti otettava huomioon nuoret, vapaaehtoiset, syrjäytyneet, vähemmistöt, heikommassa asemassa elävät, vammaiset sekä iäkkäät.)
Luovat alat nousevat vahvasti esille myös Business Oulun kasvutoimialojen listauksessa. Luovuus ei synny tyhjässä, vaan sen kehittymistä voidaan tukea poliittisilla päätöksillä mahdollistamalla eri aloille hyvät harrastus- ja koulutusmahdollisuudet.
Pikisaaresta OSAO:lta vapautuvat tilat tarjoavat upea mahdollisuuden keskustan läheisyyteen kiinnittyvälle kulttuuritoiminnalle. Tilat eivät kuitenkaan pysty mitenkään korvaamaan sitä menetystä, joka kohtaa lähivuosina 200-250 aktiivista bändia ja 30-40 taiteilijaa, kun Hiukkavaaran kasarmialue rapistuu käyttökelvottomaksi. Nykyisellään alueella toimivat kulttuurituottajat ovat verkostoituneet (Kulttuurikasarmi ry, kokardiklubi) ja alueen omistaja on Sponda. Voisiko alue siirtyä kaupungin omistukseen ja saneeraus tapahtua esim. Helsingin kaapelitehtaan tavoin oppilaitosyhteistyönä (OSAO)? Löytyisikö alueen kehittämiselle joku toinen malli? Löytyykö poistuville tiloille muita ratkaisuja?
Esitämme, että osana alkavan kaupunkistrategian laadintaa
1. selvitetään oululaisten kulttuurin tuottajien nykyiset toimitilat ja niiden riittävyys,
2. laaditaan näkemys siitä, millaisia mahdollisuuksia tilojen kehittämiselle kaupungin alueelta löytyy (Spondan tahtotila selvitettävä),
3. keskustellaan eri toimijoiden kanssa siitä, millaisia mahdollisuuksia harraste- ja opiskelutilojen yhdistämiselle on olemassa vai onko,
4. laaditaan yhteinen toimialat ylittävä tahtotila kulttuurin tuottamisen tilaratkaisuille.
Yllä mainittujen tehtävien toimeenpano toteutetaan tiiviissä vuorovaikutuksessa alueella olevien kulttuuritoimijoiden verkostojen kanssa osallistavia työmenetelmiä, esim. työpajoja hyödyntäen. Työskentelyyn on hyvä osallistua kaupungin organisaatiosta viranhaltijoita ja päättäjiä ainakin Y&Y/kaavoitus ja maankäyttö, SIKU, BO sekä kaupungin ulkopuolelta esim. Kokardiklubi, OSAO.
Osallistujat on hyvä osallistaa myös yhteisen työskentelyn suunnitteluun, jolloin heidän asiantuntemuksensa tulee parhaaseen mahdolliseen käyttöön.
Oulun vihreiden valtuustoryhmä
Lisätietoja Heikki Kontturi, heikki.kontturi@ouka.fi, 045-1204012