Valtuustoaloite 28.1. 2019
Kaikilla lapsilla tulisi olla oikeus hyvään lapsuuteen. Perheiden köyhyys on yksi suurimpia lasten eriarvoisuuden aiheuttajia. Köyhyys on yksi keskeisimmistä lasten hyvinvointiin ja kehitykseen vaikuttavista tekijöistä. Se kaventaa lapsen mahdollisuuksia osallistua elinpiirinsä tavanomaiseen elämään, aiheuttaa häpeää, osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksia sekä vaikuttaa kielteisesti terveyteen.
Perusta tulevalle opiskelu- ja työkyvylle, perusta koko elämälle, luodaan jo lapsuudessa ja tästä syystä lapsiperheköyhyys tulee ottaa vakavasti. Pitkäaikainen köyhyys aiheuttaa myös huono-osaisuuden ylisukupolvistumista.
Perus- ja ihmisoikeudet edellyttävät aktiivisia toimia lapsiperheiden köyhyyden ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Esimerkiksi YK:n lapsen oikeuksien komitea on kehottanut Suomea tehostamaan pyrkimyksiään tukea vähäosaisia perheitä sekä takaamaan kaikille lapsille oikeuden riittävään elintasoon. YK:n lisäksi EU:n komissio on antanut suosituksensa perusturvan parantamisesta ja lapsiin sekä lapsiperheisiin investoimisesta. Osa tästä työstä tulee tehdä valtiotasolla sosiaaliturvauudistuksen yhteydessä, mutta osa työstä kuuluu kunnille.
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman mukaan Oulun kaupungissa väestörakenteelle on ominaista lasten ja nuorten runsas osuus. Lapsiperheille haasteita tuo pienituloisuuden ja pienituloisten lapsiperheiden määrän kasvu. Oulussa pienituloisten kotitalouksien osuus on myös suurempi kuin koko maassa keskimäärin. On tärkeää huomioida, että vaikka moni lapsiperheistämme voi hyvin, huono-osaisuus kasautuu.
Konkreettisen toimenpideohjelman avulla voimme löytää keinoja lapsiperheköyhyyden vaikutusten helpottamiseksi ja parantaa merkittävästi köyhyydestä kärsivien oululaisten perheiden elämänlaatua. Tästä syystä esitämme, että Oulun kaupungissa laaditaan osana lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa ja lapsiperheiden palveluiden kehittämistä toimenpideohjelma lapsiperheköyhyyden torjumiseksi.
Toimenpideohjelmassa huomioidaan:
- lapsiperheköyhyyden riskit ja niiden pienentäminen
- riskiryhmien tunnistaminen
- varhaiskasvatuksen, koulutuksen, neuvolapalvelujen sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan laatu ja saavutettavuus
- osallisuuden ja sosiaalisen liikkumisen mahdollisuuksien parantaminen
- tukitoimet vähävaraisille vanhemmille
- opetuksen aito maksuttomuus
- harrastamisen tukeminen
- oikea-aikaiset, matalan kynnyksen neuvontapalvelut mm. talousasioissa
- eri alueiden erot ja lähtökohdat toimenpiteille
Henna Määttä
Kaupunginvaltuutettu (vihr.)