Satu Haapanen on kokenut kuntapoliitikko. Tällä kaudella hän on neljättä kauttaan kaupunginvaltuutettuna ja toimii sivistys- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtajana.
Vaikka ison lautakunnan johtamisessa on paljon työtä, Haapanen pitää hyvänä, että lautakunnassa on monipuolisesti asioita sivistyksen ja kulttuurin alalta. ”Olisi hirvittävän hankala erottaa esimerkiksi nuorisoasioita liikuntasioista”, Haapanen pohtii.
Puheenjohtajan roolissa Haapanen pääsee keskustelemaan viranhaltijoiden kanssa. Puheenjohtajana hänen on myös helppo mennä tutustumaan kaupunkilaisten arkeen kouluissa ja päiväkodeissa ja kulttuuririennoissa.
”On mukava, että ihmiset ottaa yhteyttä. Vaikka en konkreettisesti voisikaan ratkaista asioita, monesti olen viestinviejä”, Haapanen kertoo roolistaan.
Puheenjohtajana hänelle palkitsevinta on koota lautakunnan eri näkökulmat ja sorvata niistä hyvä kaikille sopiva ratkaisu.
Tällä kaudella on saatu paljon hyvää aikaan niin sivistys- ja kulttuurilautakunnassa kuin muillakin aloilla. Haapanen listaa hyviä päätöksiä mm. maksuton 5-vuotiaiden varhaiskasvatuskokeilu, nuorten mukaan tuleminen lautakuntiin, nuorten politiikkakoulu -hanke, Sanginjoen ulkometsän vakiintuminen ja kansallispuistonäkymät, saamenkielisen luokan perustaminen, kulttuuriavustusten määrän nosto ja Euroopan kulttuuripääkaupunkihankkeen edistäminen.
”Meillä on ollut aktiivinen ja asiantunteva valtuustoryhmä”, Haapanen kiittelee vihreitä kollegoitaan.
Seuraavalle kaudellekin jää vielä tehtävää.
”Kyllä mua kaivelee se, ettei olla onnistuttu pienentämään luokkien ryhmäkokoja.”
Haapanen muistuttaa, että työrauha parantuisi, oppilaat saisivat enemmän huomiota eikä opettajan työ olisi niin rankkaa, jos luokkakoot olisivat pienempiä.
Haapasen mukaan seuraavan kauden tärkein tehtävä on päästöjen vähentäminen Oulussa ja ilmastotyön pitää mennä läpi kaikkien sektoreiden.
Haapanen pitää kuntapolitiikka erittäin opettavaisena ja häntä motivoi politiikassa ihmisten auttaminen. ”Olen yrittänyt myös nuoria kannustaa ja huomennakin mulla aloittaa työelämään tutustuja. Yritän nuoria rohkaista lähtemään vaikuttamisen tielle.”