Helmikuun suru-uutisten, tärkeän valtuustokollegan ja kaupunginhallituksen jäsenen Jaakko Kuusisto poismenon myötä, vihreät ovat tehneet henkilövalintoja. Vihreistä valtuutetuista toisen kauden kaupunginvaltuutettu Heikki Kontturi valittiin kaupunginhallituksen jäseneksi helmikuun lopussa pidetyssä valtuuston kokouksessa.
”Onhan se hienoa päästä vaikuttamaan entistä voimakkaammin kaupungin elinvoimaan ja kestävään tulevaisuuteen. Tulen jatkamaan sitä samaa ratkaisu- ja yhteistyökeskeistä työskentelyä, johon sivistys- ja kulttuurilautakunta on minut viimeisten vuosien aikana opettanut. Lasten ja nuorten asiat ovat jatkossakin lähellä sydäntäni, vaikka käsiteltävien asioiden kirjo kaupunginhallituksessa merkittävästi laajeneekin”, painottaa Kontturi.
Kontturi luopui sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäsenyydestä. Tänään pidetyssä valtuuston kokouksessa hänen tilalleen lautakuntaan valittiin ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu Jamal Awad, joka on kuluneen kauden aikana toiminut kaupunginhallituksen varajäsenenä.
”Olen erittäin iloinen ja innostunut uudesta luottamustoimesta. Kyseessä on hyvin vaikuttava lautakunta, jonka painoarvo tulee kasvamaan entisestään kuntien tehtävien muuttuessa. On ilo päästä vaikuttamaan sivistys- ja kulttuuripalveluihin ja edelleen rakentaa Oulua vahvana koulutuksen ja kulttuurin kaupunkina”, iloitsee Awad.