Mielipidekirjoitus julkaistu muokattuna Kalevassa 2.8.2012
…paljon viisaita päättäjiä, joiden ansiosta saimme toimivat lähi- ym. palvelut Oulun alueelle.Toivottavasti heitä on myös ensi syksyn jälkeen, niin että tulevina vuosina pääsemme nauttimaan tärkeistä lähipalveluista (terveyskeskus/koulut/kirjasto ym.) uuden/suuremman kunnan alueella. Myös lähiruoan tarjontaa voidaan lisätä kouluissa ym.kaupungin laitoksissa, jos halu ja tahtotila vaan riittää.
Toivottavaa ei kuitenkaan ole se, että jo purettujen lähipalveluiden (koulut, laboratoriot ym.) listasta tulee liian pitkä, vaan maltti on valttia. Uskoakseni myös kovin suuria investointeja ei kannata tässä taloudellisessa tilanteessa tehdä, kun esim. OYS:n suurremonttiin menee tulevina vuosina jo sovittu n.500milj. ja jopa Rajakylän koulukin sai ensimmäisen kunnon perusremontin (kiitos siitä) ja Kastellin monitoimitaloon arvioitu 43milj.euron kustanne. Raattikin on remontoitu. Selviämisasema kuitenkin puuttuu Oulusta ja se kuormittaa OYS:n toimintaa tällä hetkellä.
Todennäköisesti joustoja ja komprommisseja palvelujen osalta joudutaan
tulevaisuudessa tekemään, taloudellisistakin syistä. Etäisyydet kasvavat väkisin
kunnan pinta-alan kasvun myötä ja jos asukkaat joutuvat kulkemaan palvelujen
perässä keskustan alueelle tai jonnekin muualle, kauemmas kotiosoittesta, täytyy
myös investoida joukkoliikenteen toimivuuteen, (+Onni-bussi) että vanhukset ja
huonokuntoiset saadaan myös palvelujen pariin. Nythän on myös hyviä
kokemuksia, ainakin etelä-Suomesta, ns.terveyskioskeista/busseista.
Yksi suurempi ja akuutti tarve on uudelle poliisiasemalle, nykyisten tilojen
käydessä ahtaaksi. Jos sellainen joskus suunnitellaan rakennettavaksi, tontin
paikka täytyy löytyä mahdollisimman läheltä keskustaa tai sitten
vaihtoehtoisesti lisäsiiven rakentaminen entiselle asemalle (rahat valtion
budjetista?). Toisaalta jos vanhat tilat jäävät tyhjilleen, voitaisiin ne antaa vaikka
mielenterveyspalveluiden käyttöön, koska niistäkin on pula tällä hetkellä. Kaikki
ei kuitenkaan voi olla avohoidossa, vaikka sitäkin halutaan lisätä (sekin voidaan
hoitaa tietyssä mittakaavassa ja hallitusti).
Työllistämiseen tarkoitettujen miljoonien palauttamisessa ei ole edelleenkään
järkeä, kun Oulun alueella työttömyysaste on jo vuosia ollut korkea ja varsinkin
nuorten osalta. Uusia ja hyviä palvelujakin tulee lisää jos Linnamaan uimahalli
vihdoin rakennetaan, löytyy senkin lähialueella n.30.000 asukasta.
Rajakylä sai jo aiemmin upean kirjaston (+hoivakoti ym), tervetuloa vierailulle.
Raatti on myös kokenut uuden tulemisen remontin myötä.
Tehkäämme yhdessä uudesta Oulusta ja sen lähiöistä hyvä paikka asua kaikille
heille n.180.000 täällä asuvalle, kuin uusille, tänne muuttaville. Tulevana syksynä päästäänkin perimmäisten asioiden äärelle; mitä se politiikka olikaan…? Ai niin,yhteisten asioitten hoitoa. Pallo on päättäjillä ja ensi vuosi näyttää suunnan. Hyvää kesän jatkoa kaikille.
Markku Hahto
Rajakylä/Oulu