Julkaistu Kalevassa 7.6.2013

YLISANOJEN HUVIPUISTO

Oulun kaupunginhallitus päätti 3.6. äänestyksen (10-7) jälkeen jatkaa Pellepyyn suunnitteluvarausta Hietasaaresta huvipuistoa varten vuoden 2014 loppuun tai siksi kunnes alueen uusi asemakaava on lainvoimainen. Vihreiden, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat olisivat halunneet , että huvipuistolle haetaan muualta Oulusta liikenteellisesti ja ympäristöllisesti sopivampi paikka. Heidän mielestään päättäjien tehtävä on kuunnella myös Hietasaaren asukkaita, luonnonsuojelujärjestöjä ja laajaa yleistä oululaista mielipidettä. Huvipuisto tarvitaan Ouluun, mutta ei yrittäjä voi ehdottomasti sanella ehtonaan: vain Hietasaareen.

Yrittäjän puolustelut kuolemattomalle Kalevala –idealleen liitelevät pilvissä. ”Teemahuvipuistokonsepti tulee olemaan ainutlaatuinen kokonaisuus ja Pohjois-Skandinavian ensimmäinen elämystalouden oppien mukaan rakennettu teemahuvipuisto … Kalevala Park on julkaisemisensa jälkeen saanut laajan kotimaisen ja kansainvälisen huomion … tulemme tekemään myös erilaisia kokeiluja siitä, mitkä asiat toimivat ja mitkä eivät Oulun markkina-alueella sekä toimintaympäristössä … hankkeen rahoitustilanne on edelleen hyvä.”

Uskokoon ken tahtoo! Kyllähän  noita sokeasti yrittäjää uskovaa tuntuu löytyvän. Hietasaaren asukkaita ei yrityselämän uskottujen kannata kuunnella – muuta kuin vaalien alla. ”Elämystalouden oppien mukaan” on todella hienosti ilmaistu. Elämystalous on 2000-luvun alkupuolen talouden epäaito trendi. Elämystalous tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että asiakas maksaa päästäkseen kokemaan jotain itselleen enemmän tai vähemmän merkityksellistä.  Kilpailutekijänä pitäisi olla tuotteen aitous. Esimerkkejä löytyy maailmalta keinotekoisesti tehtailluista valetodellisuuksista aina paikan luonnosta lähteviin melko aitoihin elämyksiin.

Urbaanilegendan mukaan New Yorkissa on maailman suurin wc-tila, jossa voit valita mitä erilaisimmista pyyhintäpapereista ja voit valokuvauttaa itsesi tässä ”pyhätössä”. Maksullista, joten kyse on elämystaloudesta.

Yrittäjä väittää, että Kalevala –park on saanut laajan kotimaisen ja kansainvälisen huomion. Missä ja milloin? Olisi mukava kuulla.  Onko konsepti vielä aivan alkutekijöissään, koska sitä pitää vielä testata.

Sokerikuorrutuksena päälle Business –Oulun edustaja väitti puistosta tulevan ekologisen. Ilmiselvästi huumorimiehiä! Mitä ihmettä ekologialla ja huvipuistolla on tekemistä keskenään. Ei mitään, koska kyseessä on epäekologinen hanke.

Veikko Ervasti
Kaupunginhallituksen jäsen (vihr)