RAJANSA KAIKELLA, ETENKIN KOULUMAAILMASSA
Julkaistu Kalevan Lukijalta-palstalla 10.4.2015.
Kaleva uutisoi (2.4) toimittaja Timo Myllykosken artikkelin ”Nuorilta rohkeita näkemyksiä”. Siinä kerrottiin, kuinka Pyhäjoen lukion 13 oppilasta on osallistunut suunnittelemaan arkkitehtuuri- ja muotoilukurssillaan Pyhäjoelle mahdollisesti rakennettavan ydinvoimalan vierailukeskusta. Artikkelista voi tehdä sen päätelmän, että idea kurssin sisällöstä on tullut helsinkiläisen Arkkitehtitoimiston Virkkunen & Co Oy:ssä työskentelevältä arkkitehti Nina Rusaselta, joka ”haki Pyhäjoen lukiolta ideoita omalle suunnittelutyölleen ydinvoimalan vierailukeskuksen rakentamiselle” ja Fennovoiman rakentamisjohtaja Jouni Sipiläiseltä, joka on halunnut ”varastaa nuorten ideoita varsinaiseen vierailukeskukseen”.
En hetkeäkään epäile sitä, etteivätkö artikkelissa mainitut pyhäjokiset nuoret olisi erityisen lahjakkaita visuaalisesti ja kuvataidollisesti. Maamme nuoret kaikkialla, pyhäjokisten tavoin, tarvitsevat haasteita ja luovia oppiaineita, kuin myös yhteyksiä yritysmaailmaankin kasvunsa, oppimisensa ja itseilmaisunsa tueksi. Mutta on myös niin, että kasvatuksessa ja opetuksessa lasta tai nuorta ei saa käyttää ns. välineellisissä tarkoituksissa. Tätä kasvatustieteen taustalla olevaa, Immanuel Kantin (1724-1804) ja koko länsimaisen filosofian perusohjetta välttää käyttämästä toista ihmistä itsekkäästi omiin tarkoitusperiinsä, vaan ”päämääränä sinänsä” nuo kaksi edellä mainittua yritystä joko tahallisesti tai ymmärtämättömyyttään rikkovat räikeästi.
On erikoista, että lähestyessään Pyhäjoen lukiota Arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co Oy ja Fennovoima, eivät myöskään ota huomioon niitä Pyhäjoen ydinvoimalaa vastustavia kansalaisia tai lasten vanhempia, joita Pyhäjoella tunnetusti myöskin on. Ja maassamme vielä niin energia- ja turvallisuuspoliittisesti kiistellyn ja rahoitukseltaan yhä epävarman hankkeen kyseessä ollen, kuin mitä Pyhäjoen ydinvoimalakin edelleenkin on.
Nuoret ovat totisesti rohkeita! Heillä on raikkaita, erilaisia ja toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Ja heillä on unelmia. Heidän omiansa. Kysyä siis voi: Onko oikein altistaa heitä senkaltaisille (poliittisille) unelmille, jossa ydinvoimalan vierailukeskus on paikkakunnan ylpeys, nähtävyys ja ideaali kokoontumispaikka? Ja pitäisikö kuvallisessa ilmaisussa oppilasta yhtälailla ohjeistaa kuvaamaan vaikkapa sitä, miltä näyttää autioitunut kaupunki, kylä tai maisema ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen?
Häkellyttäväksi asiaksi Myllykosken kirjoituksen lopussa nousee arkkitehti Rusasen suulla kerrottu tieto, että kaikissa opiskelijoiden suunnitelmissa annettiin ”selkeä viesti siitä, että luonnonläheisyys on nuorille tärkeä asia niin tilojen suunnittelussa kuin käytettävissä materiaaleissakin”.
Viitekehyksistäni johtuen luin ko. artikkelin useampaan kertaan, koska aluksi en ollut uskoa lukemaani. Samanaikaisesti liki kuulin, kuinka kasvatuksen ja opetusopin suuri opettaja, kyselevän metodin kehittäjä, filosofi Sokrates (470 eKr – 399 eKr) kääntyi haudassaan.
Marjo Kemppainen
kasvatustieteiden- ja draaman opettaja,
opettajien-, lastentarhanopettajien ja lähihoitajien kouluttaja
(vihr.) Oulu