Minna Canthilla olisi töitä vielä meidänkin arjessamme
Julkaistu Kalevan Yläkerta-osiossa 11.5.2015
Minna Canth (19.3.1844-12.5.1897) kuuluu Suomen kirkkaimpiin naistaiteilijoihin ja yhteiskunnallisiin vaikuttajiin. Hän oli ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen, aikansa eurooppalaisten aatteiden välittäjä, tyttöjen ja naisten aseman edistäjä, rohkea ajattelija, yrittäjä ja yksihuoltajaäiti. Ja ennen kaikkea, on hän loistava kirjailija.
Minna Canth joutui keskeyttämään opettajankoulutusseminaarin Jyväskylässä parin vuoden opiskelujen jälkeen mentyään naimisiin seminaarin luonnontiedon opettajansa Johan Ferdinand Canthin kanssa. Uratoiveiden raukeamisen pettymys sai hieman lohtua hänen kirjoittaessaan miehensä toimittamiin Keski-Suomi ja Päijänne-sanomalehtiin novelleja, uutisia ja kannanottoja naisiin, raittiuteen ja taikauskoon liittyvistä aiheista. Artikkelissa ”Tyttäriemme kasvatus” hän edistyksellisesti vaati tytöille lisää kouluja ja käytännöllisempiä oppiaineita, kuten terveysoppi ja luonnontieteet. Canth jatkoi naisten koulutus- ja sivistyskysymysten käsittelyä Päijänne- lehdessä (1878) ja varsinkin Valvojassa (1884) julkaisemissaan artikkeleissa.
Miehensä kuoleman jälkeen, vuonna 1879, Minna Canth palasi seitsemän lapsensa kanssa kotiseudullensa Kuopioon, jossa hän ryhtyi hoitamaan isänsä lankakauppaa. Vaikka aika oli Canthille raskasta, sai hän huonolla tolalla olleen liikkeen jaloilleen turvaten näin taloudellisen riippumattomuuden itselleen ja lapsilleen. Taloudellinen toimeentulo takasi myös mahdollisuuden kirjoittamiseen.
Minna Canth oli oman aikansa radikaali, hyväsydäminen ja huumorintajuinen kulttuuripersoona, jonka Kuopion ”salongissa” vieraili taiteilijoita niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Läheiseksi ystäväksi tuolta ajalta Canthille tuli mm. Juhani Aho, jonka tuotantoon on Canthilla realismin edustajana ollut suuri vaikutus. Taiteilijatapaamisten ilmapiiri Canthin luona oli vapaamielinen ja siellä saivat jalansijaa uudet aatteelliset virtaukset, kuten esim. naisasialiike, uskonnonvapaus ja darwinismi. Canthin vapaamielisyys herättikin joissakin kaupunkilaisissa ja aikalaisissa paheksuntaa. Vaikka Canth kritisoi aikansa maallista kirkkoa ja tapakristillisyyttä, olivat henkilökohtainen usko ja Jumala-suhde hänelle tärkeitä. Hän itse pyrki tuotannossaan ja elämässään taiteen, tieteen ja uskonnon sopusointuun.
Yhteistyö Suomalaisen teatterin johtajan Kaarlo Bergholmin kanssa sai aikaan sen, että Canth aloitti näytelmien kirjoittamisen. Niiden taitajana Canthia voi verrata suuriin pohjoismaisiin näytelmäkirjailijoihin, kuten Ibseniin ja Strindbergiin. Asiaan vihkiytymätön, voi ensi lukemalta kokea Canthin näytelmät ylipitkinä tai jopa pateettisina. Mutta kun näytelmiin syventyy tarkemmin ja sovittaa ne nykyteatterille sopivaan mittaansa, paljastuu niistä kirjailijan loistava lyriikan, rytmin, dialogin ja dramaturgian taju. Teoksiin on taitavasti rakennettu hämmästyttävän ehjiä aiheisiin liittyviä metaforia ja symboleja. Hämmästyttävää sen vuoksi, että vasta 1900-luvun loppupuoli ja 2000-luku ovat tuoneet ne draaman kirjoittamisen välineeksi nykyajan tiedon ja opetuksen myötä.
Vuonna 1895 ilmestynyt näytelmä Anna-Liisa kertoo nuoresta tytöstä, joka tunnustaa yhteisölleen tekemänsä lapsenmurhan. Kun muutamia vuosia sitten käsittelimme Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston draaman kirjoittamisen jaksolla kyseistä näytelmää, tuntui kirjoittajaopiskelijoista aihe aluksi kaukaiselta, jopa epäuskottavalta. Viime vuosien järkyttävät tapahtumat äitien tekemistä lapsisurmista Suomessa, todentavat kuitenkin surullisella tavalla myös Canthin näytelmän ajankohtaisuuden.
Minna Canthin kaunokirjalliset teokset; novellit, romaanit ja näytelmät paljastavat realismissaan aikansa epäkohtia, mutta hyvän kirjallisuuden tavoin ovat niiden aiheet ja teemat sovellettavissa myös meidän aikaamme. Teoksissa nousevat esiin niin sääty-yhteiskunnan eriarvoisuus, parempiosaisten itsekkyys ja myötätunto vähäosaisia kohtaan. Myöhemmän, 1890-luvun Canthin tuotannossa, voidaan nähdä myös psykologisesti vahvaa naisen luonnekuvausta ja kehitystarinaa Canthin kuvatessa alistettujen naisten kamppailua yhteisön asettamien normien ja henkilökohtaisten tunteiden ja tarpeiden paineessa. Joskus Canthin teokset pystyivät jopa parantamaan vallitsevia oloja. Esimerkiksi Työmiehen vaimo-näytelmän (1885) herättämän huomion katsotaan vaikuttaneen siihen, että paria vuotta aikaisemmin valtiopäivillä hylätty naisten työasioiden turvaamista koskeva laki hyväksyttiin. Canth toteutti todellisuuden kuvaamisen autenttisuutta myös tutustumalla itse konkreettisten vierailujen kautta köyhien ja vankien elämään.
Minna Canth ja hänen työnsä ansaitsee kaiken arvostuksemme. Meidänkin aikamme tarvitsee minnacanthmaisia naisia yhteiskuntamme rakentamisessa.
Marjo Kemppainen
oululainen kasvatustieteiden ja draaman opettaja sekä teatteriohjaaja,
Lähidemokratiatoimikunnan jäsen, Hyve-lautakunnan varajäsenen (vihr.)