Julkaistu Kalevassa 15.9.2013
Menipä aikaa lukiessa Kalevassa 12.9. ollutta mielipidekirjoitusta Oulun hyvinvointipalveluiden johtokunnan edustajilta. Lukeminen ei tuonut valaistusta asiaan, vaan tuloksena oli tyrmistys.
Edustajat toteavat, että on tehtävä säästöjä sekä toimintatapauudistuksia. Se on todettu aikaa sitten. Edustajat toteavat, että oman tuotannon menoista 76 prosenttia on henkilöstömenoja. Turhaa toteamusta on se, että henkilöstö on hyvää, osaavaa sekä motivoitunutta. Jos olisi muuta, silloinhan henkilöstön pitäisi mennä vaihtoon.
On turhaa populistista sanomaa todeta henkilöstö ”aarteeksi”. Jokainen hoitaja tekee työtään siksi, kun sen alan on valinnut, kokee sen hienoksi ja siitä haluaa kuukausittaisen palkkansa. Edustajat haluavat luoda henkilöstölle edellytykset hyvälle työlle. Se on arvostettava tavoite.
Palvelumalli 2020 linjausten toimintatapojen uudistus ei nopealla aikavälillä tuo mitään uutta. Sen kokevat lukuisat arjen tekijät. Kalevan haastattelema sairaanhoitaja Terttu Isohookana kertoi hoitotyön olevan ”linjatyötä”. Se on totta. Pitäisi ymmärtää, että hoitotyöhön ei kuulu mahdollisimman suuri määrä suoritteita. Hoitotyö ei ole auton rakentamista.
Johtamisjärjestelmän uudistaminen ei tapahdu hetkessä. Sitä kyllä tarvitaan ja hoitotyössä ”pikkupomoja” ei tarvita lainkaan siinä määrin mitä nyt on.
Edustajat toteavat hyvinvointikeskusten parantavan palvelua. Ainuttakaan keskusta ei ole vielä olemassa, nyt tarvitaan tekoja. Maininta hyvinvointipuolen ja sivistys- ja kulttuuripuolen yhteistyöstä on sanahelinää. Viedäänkö sairaita museoon?
Mihin perustuu toteamus, että vaikka säästöjä tehdään, eniten apua tarvitsevien kohdalla palvelut toimivat jopa paremmin, kun ei tarvitse juosta luukulta toiselle?
Meillä on terveyskeskukset, jotka toimivat äärirajoilla. Emme elä vielä vuotta 2020. vaan vuotta 2013. On legendaa puhua tänä päivänä ennaltaehkäisevästä puuttumisesta ongelmiin. Siitä on puhuttu aina; todellinen vaaliaihe.
Koomisin edustajien maininta on henkilöstön työhyvinvoinnin parantumisesta. Edustajat pitävät selvänä merkkinä hyvinvoinnin paranemisesta sairauspoissaolojen vähentymisen. Voisiko suurempaan harhaan ajautua?
Arjen viestit eivät siis tavoita päättäjiä. Hoitajat tekevät voimiensa rajoilla työtä, mietitään alan vaihtoa, mennään työhön kun pyydetään, kieltäytyä kun ei voi kuin perustellusta syystä. Se on hätätyötä.
Johtokunnan on turhaa puhua työn arvostuksesta ja henkilöstön kuulemisesta, koska sitä ei käytännössä ole. Käytössä on tehtävien täyttökielto ja sijaisuuksiin todella kova harkinta. Jotka vielä jaksavat tehdä, tekevät vielä.
Edustajat toteavat, että Oulussa on uskallettu tarttua yhteistyössä kuntalaisten, päättäjien, virkamiesten ja henkilöstön kanssa vaikeaan kuntatalouden tilanteeseen. Outo ilmaisu. Henkilöstölle asiat ovat sanelupolitiikkaa. Henkilöstön selkänahasta otetaan se, mitä voidaan.
Taloustilanne tarvitsee toimia, jotta lähes 24 miljoonan tämän vuoden ylitysennuste hyve-puolella paikattaisiin. Ensi vuodelle 15 miljoonaa on asetettu muutoin säästötavoitteeksi. Veroja ja maksuja nostetaan.
Kukaan ei uskalla puhua henkilöstön lomauttamisesta. Poliitikoille se on ”poliittinen itsemurha”. Odotellaan virkamiesesitystä Pennaselta. Siihen on puolueilla hyvä turvautua. Ei ollut vaihtoehtoa ja syyllinen tietenkin virkamies.
Kari Viholainen (vihr.)
sairaanhoitaja
Oulu