Kategoria: Mielipide
-
Mielipide: Seksuaaliterveydessä otettava askelia eteenpäin, ei taaksepäin
Mielipidekirjoitus on julkaistu Kalevassa 9.1.2021. Verkossa otsikolla Vapaamman aborttilainsäädännön ohella yhteiskunnan tulee kehittää seksuaalikasvatusta ja tarjota maksutonta ehkäisyä ja printissä tämän julkaisun otsikolla. Kaleva uutisoi 4.1., kuinka laulavana poliisina tunnettu Petrus Schroderus on yksi Syntymättömien oikeus -kansalaisaloitteen laatijoista. Kansalaisaloite pyrkii muuttamaan aborttilainsäädäntöä niin, että abortista tulisi laiton kaikissa olosuhteissa. Varsin kuvaavaa on, että kansalaisaloitteen takana on kuusi…
-
Mielipide: Oulun lähiluonnon harrastusmahdollisuudet ovat parantumassa huomattavasti
Eilen illalla Oulun kaupunginhallitus päätti myydä suuren osan Sanginjoen ulkoilumetsästä Koneen säätiölle. Koneen säätiö on sitoutunut luovuttamaan metsäalueen välittömästi kaupan jälkeen korvauksetta Suomen valtiolle suojeltavaksi ja toivoo, että uudesta suuremmasta Sanginjoen suojelualueesta tehtäisiin ennen pitkää kansallispuisto. Sanginjoella sijaitseva Isokankaan suojelualue oli jo ennen tätä sopimusta Suomen suurin kunnallinen suojelualue. Nyt syntyvä yhteensä 2600 hehtaarin…
-
Mielipide: Ihmisoikeuksien puolustamiseen ei riita pelkkä puhe
Julkaistu Rantapohjassa 26.1.2021 Euroopan parlamentti keskusteli 19 tammikuuta venäläisen oppositiojohtajan, Aleksey Navalnyn, tilanteesta. Venäjän johto ja salainen palvelu FSB yrittivät tappaa Navalnyn 20 elokuuta Siperiassa Novitsok-hermomyrkyllä, jonka jälkeen hänet kiidätettiin Berliiniin hoitoon. Tällä hetkellä Navalny on pidätettynä Venäjällä, jonne hän palasi 17 tammikuuta, tarpeeksi toivuttuaan. Poliisi oli vastassa lentokentällä ja seuraavana paivana hänelle langetettiin heti…
-
Mielipide: Suomen päihdestrategia ja lainsäädäntö kaipaisivat päivitystä
Julkaistu Kalevan mielipiteissä 8.12.2020 Kansanedustaja Mattila kirjoitti Kalevassa (Lukijalta 2.12.) kannabiksen käytön tuomittavuudesta. Kirjoituksessa vedetään suora yhteys kannabiksen ja huumeiden ongelmakäyttäjien välille. Päätelmä on virheellisen suoraviivainen, sillä YK on maailmanterveysjärjestö WHO:n antaman suosituksen myötä poistanut kannabiksen erittäin vaarallisten huumausaineiden listalta. Mattila myös sekoittaa kirjoituksessaan keskenään dekriminalisoinnin ja laillistamisen. Useissa lakialoitteissa puhutaan nimenomaan dekriminalisoinnista, jolla tarkoitetaan…
-
Mielipide: Digitaalisen viihteen keskellä on tärkeää varjella elävää teatteria
Julkaistu Kalevan mielipiteissä 4.12.2020 Muistan yhden lapsuuteni teatterikäynneistä. Menimme katsomaan isän ja äidin kanssa Seitsemää veljestä Kansallisteatteriin. Olin alle kouluikäinen – ehkä viisivuotias – ja muistan purppuraisen esiripun ja pikku-Eeron, jota näytteli tänä vuonna edesmennyt Juha Muje. Hän juoksenteli lavalla villinä ja nokkelana. Varmaan kävimme katsomassa pääkaupungin muitakin nähtävyyksiä, mutta ainoa, mikä reissulta jäi mieleen,…
-
Mielipide: Maahanmuuttajalasten tukeen pitää sijoittaa Oulussa
Kolumni julkaistu Kalevassa 26.11.2020 Oulun kaupunginvaltuusto päättää lähiaikoina seuraavan vuoden talousarviosta. Kaupunginhallituksen yksi esityksistä valtuustolle on selvittää maahanmuuton kustannukset ja etsiä niistä säästökohteita. Tämä tarkoittaisi säästämistä suomen kielen opetuksesta, monikielisestä neuvonnasta, nuorisotyöstä, työllistämisestä ja työstä, minkä tavoitteena on Ouluun muuttavien ihmisten tukeminen uuteen kaupunkiin asettumisessa. Oulussa asuu noin 6000 ulkomaan kansalaista, jotka edustavat noin 120 kansallisuutta.…
-
Mielipide: ”Ilmastotalkootouhotus” ei ole kotkotusta
Kirjoitus julkaistu Forum24:ssa 18.11.2020 Mielipide Forum24:n yleisönosastokirjoitukseen 11.11.2020 (Paula Puolakka, Nykyinen ilmastotalkootouhotus on pelkkää kotkotusta). On hienoa, että olet aktivoitunut ympäristöasioissa ja samalla harmi, jos et ole saanut muita mukaan talkoisiin. Olen samaa mieltä siitä, että luonto lähellä ihmistä on erittäin arvokas asia. Kirjoitit, että maapallo muuttuu omalla painollaan ja että tutkijat ovat 50 vuotta sitten…
-
Mielipide: Oulun päätöksentekoon tarvitaan yhteishenkeä
Julkaistu Kalevan Lukijan mielipide -palstalla 30.11.2020 Poliittisen päätöksenteon lähtökohtana on ollut Oulussa usean valtuustokauden ajan yhteistyö ja yhdessä haetut ratkaisut haasteellisiin päätöksiin. Kuluneen syksyn aikana olemme saaneet nähdä kuinka tuo hyvä käytäntö on alkanut murentua. On erittäin harmillista, että koronakriisin keskellä yhteinen tahtotila vaikuttaa kadonneen. Lokakuun valtuustossa tehtiin tiukka ulkoistamispäätös, jonka ratkaisi valtuuston puheenjohtajan ääni.…
-
Mielipide: Kokenut poliitikko vie kuntalaisten viestiä eteenpäin
Satu Haapanen on kokenut kuntapoliitikko. Tällä kaudella hän on neljättä kauttaan kaupunginvaltuutettuna ja toimii sivistys- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtajana. Vaikka ison lautakunnan johtamisessa on paljon työtä, Haapanen pitää hyvänä, että lautakunnassa on monipuolisesti asioita sivistyksen ja kulttuurin alalta. ”Olisi hirvittävän hankala erottaa esimerkiksi nuorisoasioita liikuntasioista”, Haapanen pohtii. Puheenjohtajan roolissa Haapanen pääsee keskustelemaan viranhaltijoiden kanssa. Puheenjohtajana hänen…
-
Mielipide: Space for Everyone to Take Part in Politics: Next Spring’s Municipal Elections Must Take Place without Hate Speech
Published in Kaleva news paper 22.11.2020 The local chapters of the political parties in Oulu and their representatives are concerned about hate speech, harassment, and other threatening behavior in both physical meetings as well as in online environment towards societal figures and political candidates. Experiencing verbal abuse and threats of physical violence can lead to…