Tekijä: Vihreät Oulussa

  • Kaikkien Oulu avaa vihreiden kuntavaalikampanjan

    Vihreiden kuntavaalikampanja Oulussa alkaa lauantaina 27.2. kello 14-15 Kaikkien Oulu -virtuaalitapahtumalla. Tapahtumaa voi seurata Vihreät Oulussa Facebook-sivulla livelähetyksessä tai tallenteena myöhemmin. Tapahtumassa julkistetaan kuntavaaliohjelma, joka on oululaisten vihreiden visio tulevaisuuden Oulusta. “Haluamme luoda ohjelmallamme toivoa sekä tarjota konkreettisia ratkaisuja elinvoimaisen ja hiilinegatiivisen kaupungin kehittämiselle seuraavan valtuustokauden ajaksi”, kunnallisjärjestön puheenjohtaja Aino-Kaisa Manninen kertoo.  Vision mukaan Oulu…

  • Mielipide: Kierrätysaste nousuun Oulussa

    Julkaistu Forum24 -lehdessä 24.2.2021 Kalevassa uutisoitiin 7.2. “On aika kierrättää muovia”. Toden totta. Muovia voidaan uudelleenkäyttää jopa kymmenen kertaa, joten kaikki muovit on saatava kiertoon mahdollisimman tehokkaasti. Onnistuuko muovin kierrätys Oulussa? Pakkausmuovin voi lajitella taloyhtiön jäteastiaan tai toimittaa Rinki-ekopisteelle. Keskikaupungilla kerrostalossa asuvana voin helposti lajitella muovijätteeni. Rinki-ekopisteet sijaitsevat usein lähikaupan pihalla, joka helpottaa kierrätystä. Ylikiimingissä…

  • Mielipide: Oulun menestys rakennetaan kouluissa

    Lähipiiriini kuuluu paljon opettajia, jotka kertovat ristiriidasta koulujen arjessa. Meillä on todella motivoituneita ja taitavia opettajia, jotka haluaisivat kehittää koulujen toimintaa ja tarjota yksilöityä opetusta, mutta koulujen resurssit riittävät juuri ja juuri perustoimintojen ylläpitämiseen. Olen itsekin toiminut opettajana kolmessa maassa ja tutustunut eri maiden koulujärjestelmiin. Olen nähnyt, mihin opetuksen resurssien jatkuva vähentäminen johtaa, eikä se…

  • Mielipide: Lois­to­ka­ri olisi hou­kut­te­le­va kohde – Oulusta puuttuu hel­pos­ti saa­vu­tet­ta­va luon­non­suo­je­lu­alue

    Oulun kaupunginhallitus päätti 15.2. palauttaa valmisteluun esityksen uudesta luonnonsuojelualueesta äänin 7–6. Suojelualue olisi perustettu Hietasaaren Loistokariin eli meren rantaan lintutornin edustalle ja lähelle Mustasalmen suuta. Yhdyskuntalautakunnassa yksimielisesti hyväksytty esitys törmäsi kaupunginhallituksen enemmistön epäilyihin ja suojelun tarpeen kyseenalaistamiseen. Tilanne on ristiriitainen: Oulu pyrkii niittämään mainetta luonnonläheisenä matkakohteena, mutta kaupunginhallituksen enemmistö ei halunnut perustaa luonnonsuojelualuetta Nallikarin matkailukeskittymän…

  • Mielipide: EU pyrkii turvaamaan rokotteen jokaiselle eurooppalaiselle

    Mielipidekirjoitus julkaistu Kalevassa 19.2.2021 Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen saapui 10. helmikuuta Euroopan parlamenttiin vastaamaan kritiikkiin koronavirusrokotteiden jakeluun liittyvistä ongelmista. Komission tavoitteena on rokottaa 70 prosenttia EU-alueen aikuisväestöstä kesän loppuun mennessä. Von der Leyen kuitenkin myönsi, että olemme aikataulusta jäljessä. Lupa rokotteelle myönnettiin liian myöhään ja pidimme itsestäänselvyytenä, että tilatut annokset saapuvat ajoissa,…

  • Mielipide: Muutos kohti kestävää yhteiskuntaa ei tee elämästä kurjempaa – päinvastoin

    Julkaistu alun perin Kalevassa 6.2.2021 Kansainväliset tutkijayhteisöt julkaisevat säännöllisesti karua kieltä puhuvia raportteja ilmaston tilasta ja maapallon tulevaisuudesta. Tulevaisuudenskenaarioissa luonnonvarat käyvät vähiin ja päästöt nostavat maapallon lämpötilaa. Ratkaisua on yritetty ulkoistaa yksilöiden harteille, mutta ne ovat liian pienet kantaakseen vastuun muutoksesta. Ilmastonmuutoksen ja lajikadon pysäyttäminen ovat aikamme tärkeimpiä tehtäviä, mikäli haluamme jatkossakin esimerkiksi viljellä ruokaa.…

  • Mielipide: Lasten ja nuorten hyvä kasvuympäristö taattava korona-aikanakin

    Mielipidekirjoitus on julkaistu Kalevassa 12.1.2021. Oulussa on koronasta selvitty melko hyvin verrattuna muihin suuriin kaupunkeihin, mutta tilanne on kokoajan veitsenterällä ja voi huonontua hetkenä minä hyvänsä. Suomessa koronan torjunnassa on syksystä lähtien painotettu paikallisia ja alueellisia toimia. Sairaanhoitopiirillä, aluehallintovirastolla ja alueen kunnilla on ollut mahdollista sulkea julkisia tiloja, siirtää perus- ja toisen asteen opetus toteutettavaksi etänä…

  • Mielipide: Seksuaaliterveydessä otettava askelia eteenpäin, ei taaksepäin

    Mielipidekirjoitus on julkaistu Kalevassa 9.1.2021. Verkossa otsikolla Va­paam­man abort­ti­lain­sää­dän­nön ohella yh­teis­kun­nan tulee ke­hit­tää sek­suaa­li­kas­va­tus­ta ja tarjota mak­su­ton­ta eh­käi­syä ja printissä tämän julkaisun otsikolla. Kaleva uutisoi 4.1., kuinka laulavana poliisina tunnettu Petrus Schroderus on yksi Syntymättömien oikeus -kansalaisaloitteen laatijoista. Kansalaisaloite pyrkii muuttamaan aborttilainsäädäntöä niin, että abortista tulisi laiton kaikissa olosuhteissa. Varsin kuvaavaa on, että kansalaisaloitteen takana on kuusi…

  • Mielipide: Oulun lähiluonnon harrastusmahdollisuudet ovat parantumassa huomattavasti

      Eilen illalla Oulun kaupunginhallitus päätti myydä suuren osan Sanginjoen ulkoilumetsästä Koneen säätiölle. Koneen säätiö on sitoutunut luovuttamaan metsäalueen välittömästi kaupan jälkeen korvauksetta Suomen valtiolle suojeltavaksi ja toivoo, että uudesta suuremmasta Sanginjoen suojelualueesta tehtäisiin ennen pitkää kansallispuisto. Sanginjoella sijaitseva Isokankaan suojelualue oli jo ennen tätä sopimusta Suomen suurin kunnallinen suojelualue. Nyt syntyvä yhteensä 2600 hehtaarin…

  • Mielipide: Ihmisoikeuksien puolustamiseen ei riita pelkkä puhe

    Julkaistu Rantapohjassa 26.1.2021 Euroopan parlamentti keskusteli 19 tammikuuta venäläisen oppositiojohtajan, Aleksey Navalnyn, tilanteesta. Venäjän johto ja salainen palvelu FSB yrittivät tappaa Navalnyn 20 elokuuta Siperiassa Novitsok-hermomyrkyllä, jonka jälkeen hänet kiidätettiin Berliiniin hoitoon. Tällä hetkellä Navalny on pidätettynä Venäjällä, jonne hän palasi 17 tammikuuta, tarpeeksi toivuttuaan. Poliisi oli vastassa lentokentällä ja seuraavana paivana hänelle langetettiin heti…