Kategoria: Tiedotteet
-
95 loistavaa vihreää kuntavaaliehdokasta Oulussa
Oulun Vihreä Kunnallisjärjestö on jättänyt tänään ehdokaslistansa. “Meillä on erittäin laadukas 95 ehdokkaan lista, jolla on hyvä lähteä tavoittelemaan paikkaa kaupunginvaltuuston kahden suurimman joukkoon. Ennestään vahvojen ympäristöosaajien ja koulutusalan asiantuntijoiden lisäksi olemme saaneet listallemme erityisesti monia kulttuurivaikuttajia ja yrittäjiä.” Oulun Vihreän kunnallisjärjestön puheenjohtaja Aino-Kaisa Manninen iloitsee. “Meillä on hyvä tekemisen meininki ja innostunut porukka vihreissä.…
-
Kaikkien Oulu avaa vihreiden kuntavaalikampanjan
Vihreiden kuntavaalikampanja Oulussa alkaa lauantaina 27.2. kello 14-15 Kaikkien Oulu -virtuaalitapahtumalla. Tapahtumaa voi seurata Vihreät Oulussa Facebook-sivulla livelähetyksessä tai tallenteena myöhemmin. Tapahtumassa julkistetaan kuntavaaliohjelma, joka on oululaisten vihreiden visio tulevaisuuden Oulusta. “Haluamme luoda ohjelmallamme toivoa sekä tarjota konkreettisia ratkaisuja elinvoimaisen ja hiilinegatiivisen kaupungin kehittämiselle seuraavan valtuustokauden ajaksi”, kunnallisjärjestön puheenjohtaja Aino-Kaisa Manninen kertoo. Vision mukaan Oulu…
-
Uusia ehdokkaita nimetty Oulussa
Oulun Vihreä Kunnallisjärjestö julkaisi 18 uutta kuntavaaliehdokasta yhdistyksen kokouksessa torstaina 28.1.2021. “Tavoitteemme on olla kahden suurimman puolueen joukossa. On hienoa, että nyt nimettyjen ehdokkaiden joukossa on paljon ensi kertaa ehdolle lähteviä sekä nuoria oululaisia. Kokonaisuutena tämänhetkisellä ehdokaslistalla on monipuolinen joukko eri alojen osaajia. Tällä porukalla on hyvä lähteä tavoittelemaan vaalivoittoa.” Oulun Vihreän kunnallisjärjestön…
-
Valtuustoryhmä: Hakkarainen ja Määttä jatkavat vihreän valtuustoryhmän johdossa
Oulun vihreä valtuustoryhmä järjestäytyi vuoden ensimmäisessä kokouksessaan 25. tammikuuta. Valtuustoryhmän puheenjohtajaksi valittiin Janne Hakkarainen ja varapuheenjohtajaksi Henna Määttä jäljellä olevalle valtuustokaudelle. Molemmat ovat toimineet tehtävissään huhtikuusta 2019. “Kaupunkien merkitys ilmastonmuutoksen torjunnassa ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisessä on huomattava. On kunnia saada puheenjohtaa vihreää valtuustoryhmää, jonka jäsenillä on laajaa ja monipuolista kokemusta”, Janne Hakkarainen toteaa. Janne Hakkarainen…
-
Oulun vaalipiirin Vihreät ja Oulun Vihreä kunnallisjärjestö tuomitsevat kaiken poliittiseen toimintaan kohdistuvan häirinnän ja uhkailun
Vihreiden Oulun toimisto on joutunut perjantaina 22.1.2021 ilkivallan kohteeksi. Toimiston julkisivuun on maalattu hakaristi ja uhkaava teksti. Vaalien lähestyessä poliittisen toiminnan häirintä on huolestuttavasti lisääntynyt. Kansanedustaja Juha Sipilään on käyty käsiksi, Keskustan vaalitilaisuuteen tehtiin rasistinen häirintäisku, kansanedustajat ovat saaneet viha- ja uhkausposteja, Perussuomalaisten paikallistoimiston ikkunoita kivitettiin. Vetoamme edelleen kaikkiin poliittisiin ryhmiin ja koko kansalaisyhteiskuntaan, että…
-
Vaaleja ei käydä ilman ehdokkaita – lähtisitkö sinäkin vihreiden kuntavaaliehdokkaaksi?
Tässä kirjoituksessa jaan oman tarinani siitä, kuinka lähdin ensimmäistä kertaa itse ehdolle ja kerron, miksi sinunkin tulisi lähteä. Muistan oman pohdintani neljän vuoden takaa. Tai oikeastaan en edes pohtinut, vaan tyrmäsin suoriltaan ehdokkuuspyynnön kiireiseen työtilanteeseen vedoten. Ehkä jossain seuraavissa vaaleissa sitten. Pari kuukautta ennen vaaleja päätin kuitenkin toisin, kun hyvä ystäväni päätti lähteä ehdolle. Ajattelin,…
-
Vihreät: Lättähatut takaisin ja Oulun seutu lähijunaan!
Vihreät esittää Suomen suurille kaupunkiseuduille uutta lähijunien pilottikokeilua, jolla palautetaan säännöllinen lähijunaliikenne ja vanhojen “lättähattujen” seisakkeet takaisin isoille kaupunkiseuduille. Kokeilulla tuotaisiin jopa miljoona suomalaista lähijunaliikenteen pariin. –Vielä 1970- ja 1980-luvuilla Suomen kaupunkiseuduilla matkustettiin lättähatuiksi kutsutuilla junilla, joista vielä monella on lämpöisiä omakohtaisiakin muistoja. Kun kaupungit täyttyivät autoista, monet vanhat lähijunaseisakkeet purettiin, mutta valmiit paikat…
-
Valtuustoryhmä: Vihreät puolustivat näitä asioita Oulun kaupungin talousarviokäsittelyssä
Kaupunginvaltuusto päätti eilen vuoden 2021 talousarviosta ja -suunnitelmasta seuraaville vuosille! Tänä vuonna neuvottelut olivat erittäin haastavat ja tämä näkyi aina valtuuston talousarviokokouksiin saakka. Budjettisopua kaikkien puolueiden välillä ei valitettavasti löytynyt ja monet asiat menivät äänestykseen. Vihreät puolustivat talousarviossa vihreää kaupunkisuunnittelua, kestäviä liikkumismuotoja ja pyöräbaanoja, teatterin ja kulttuurin avustuksia, ikääntyvien työllistämispalveluiden kehittämistä, tasa-arvoista ja yhdenvertaista kaupunkia…
-
Valtuustoryhmä: Vihreiden ryhmäpuheenvuoro vuoden 2021 talousarvioon
Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Janne Hakkarainen esitti oheisen puheenvuoron Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.11.2020. Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut! Kun tammikuussa kokoonnuimme talousseminaariin, korostin ryhmäpuheenvuorossamme ulkoisen arvioinnin selvityksen positiivista puolta: asiat voisivat olla huonomminkin. Olen edelleen toiveikas. Meillä on edelleen varaa tehdä valintoja tulevaisuuden suhteen, emmekä ole vielä pakotettuja äkillisiin leikkauksiin, joiden vaikutuksia emme edes ehtisi arvioida. Oulu…
-
Lisää vihreitä ehdokkaita nimetty Oulussa
Oulun Vihreä Kunnallisjärjestö julkaisi lisää vihreitä kuntavaaliehdokkaita yhdistyksen 5.11. pidetyn syyskokouksen yhteydessä. Tällä hetkellä Oulussa on yhteensä 45 nimettyä vihreää ehdokasta. “Nyt nimetyssä ehdokasjoukossa on sopivasti aiemmin ehdolla olleita sekä vaalien ensikertalaisia. Ehdokkailla on monipuolista ja laajaa osaamista esimerkiksi nuorisotyön, koulutuksen, ihmisoikeuksien, yrittäjyyden, kulttuurin ja urheilun saralta,” Oulun Vihreän Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Aino-Kaisa Manninen riemuitsee. Aiemmin…