Kategoria: Tiedotteet

  • Vihreä valtuustoryhmä: Oulun keskustaan polkupyörille parkkihalli

    Valtuustoaloite jätetty Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa 13.12.2021 Rakennetaan Oulun ydinkeskustaan sekä rautatieaseman läheisyyteen polkupyörille valvottu ja vartioitu parkkihalli tai muu pysäköintiratkaisu. Hallin ylläpito voidaan rahoittaa pysäköintimaksuilla. Oulussa tunnetusti varastetaan pyöriä jo ihan keskellä kirkasta päivää. Samalla arvokkaiden pyörien osuus on kasvanut. Jos keskustassa olisi vartioitu pyöräparkki, monet maksaisivat palvelusta mielellään tietäen, että pyörä ja sen osat…

  • Vihreä valtuustoryhmä kannattaa jalkapallostadionhanketta ja lainmukaista kaavoitusta

    kannanotto 7.12.2021 Päinvastoin kuin edellisen Oulun yhdyskuntalautakunnan kokouksen jälkeen on uutisoitu, Vihreä valtuustoryhmä ei vastusta jalkapallostadionhankkeen etenemistä. Vihreät haluavat laajentaa kaupungin tapahtumavalikoimaa ja edistää oululaisen jalkapallokulttuurin kehittymistä. Tällaisenaan Heinäpään asemakaavamuutosta ei kuitenkaan voida hyväksyä, koska se ei perustu maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämiin selvityksiin, eikä lautakunnalle ole kerrottu, miksi selvitysvelvollisuus ei koskisi linnuston osalta kyseessä olevaa…

  • Vihreiden valtuutettujen puheenvuoroja Oulun kaupungin talousarviosta 2022

    Kaupunginvaltuusto teki esityksensä Oulun kaupungin talousarvioon 2022 maanantaina 29.11. pidetyssä kokouksessa ja valtuusto äänestää esityksistä  13.12. Tein kaksi esitystä talousarvioon. Vihreiden ryhmäpuheenvuoron piti Henna Määttä ja se on luettavissa täältä. Vihreät valtuutettumme puhuivat myös mm. kaupunkipyöristä, mielenterveyspalveluiden lisämäärärahoista, Sanginjoen luontobussista, katujen korjauksen lisärahoitukseta sekä kestävistä työkaluista kaavoitukseen. Ohesssa voit lukea joitakin valtuutettujemme puheenvuoroja. Aino-Kaisa Manninen / Kaupunkipyörät…

  • Valtuustoryhmä: Vihreiden ryhmäpuheenvuoro vuoden 2022 talousarvioon

    Valtuustoryhmän puheenjohtaja Henna Määttä esitti oheisen puheen Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa 29.11.2021 Arvoisa puheenjohtaja, hyvä valtuutetut, Valtuusto on vuoden tärkeimmän asian, eli talousarvion ja -suunnitelman äärellä. Kun käsittelemme talousarviota, meidän täytyy pitää mielessä se, millaista Oulua haluamme rakentaa. Miten valintamme tukevat strategian toteutumista? Miten lunastamme lupauksemme älykkäästä, inhimillisestä ja valovoimaisesta pohjoisen kaupungista?  Me vihreät haluamme rakentaa…

  • Tiedote: Vihreät valitsivat luottamushenkilöt kaudelle 2021-2025

    Tiedote: Vihreät valitsivat luottamushenkilöt kaudelle 2021-2025

    Vihreät sai puolueiden välisissä neuvotteluissa hyvinvointilautakunnan, Oulun Teatteri Oy:n ja Oulun musiikkijuhlasäätiön puheenjohtajuudet sekä kaupunginhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajuuden, yksilöasiainjaoston ja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnan varapuheenjohtajuudet.  Henna Määttää esitetään kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajaksi ja konsernijaoston jäseneksi. Kaupunginhallituksen toiseksi jäseneksi ja konsernijaoston varajäseneksi esitetään Jaakko Kuusistoa.  “Tämä on valtavan suuri kunnia ja samalla haaste, jonka otan ilolla vastaan! Kaupunginhallituksessa pääsen…

  • Tiedote: Vihreille Oulussa puheenjohtajuudet hyvinvointilautakuntaan, Oulun teatteriin ja Musiikkijuhlasäätiöön

    Tiedote: Vihreille Oulussa puheenjohtajuudet hyvinvointilautakuntaan, Oulun teatteriin ja Musiikkijuhlasäätiöön

    Puolueiden välisissä luottamuspaikkaneuvotteluissa on päätetty puolueiden puheenjohtajuuksista ja varapuheenjohtajajuuksista Oulussa. Neuvotteluiden tuloksena vihreät saavat hyvinvointilautakunnan puheenjohtajuuden, Oulun kaupunginteatteri Oy:n hallituksen puheenjohtajauuden ja Musiikkijuhlasäätiön puheenjohtajuuden. Varapuheenjohtajuuksista vihreille on tulossa kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajan tehtävä, koulutuskuntayhtymä OSAOn hallituksen varapuheenjohtajuus, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnan varapuheenjohtajuus ja hyvinvointilautakunnan yksilöasiainjaoston varapuheenjohtajuus. ”Voimme olla neuvottelujen lopputulokseen erittäin tyytyväisiä. Puheenjohtaja- ja varapuheenjohtajapaikoissamme näkyy painotus…

  • Tiedote: Oulun vihreä valtuustoryhmä valitsi uuden puheenjohtajiston

    Tiedote: Oulun vihreä valtuustoryhmä valitsi uuden puheenjohtajiston

    Oulun vihreä valtuustoryhmä valitsi tänään 16.6.2021 järjestäytymiskokouksessaan uuden puheenjohtajiston. Valtuustoryhmän puheenjohtajaksi valittiin Henna Määttä 36-vuotias projektipäällikkö. Valtuustoryhmän varapuheenjohtajaksi valittiin Susa Vikeväkorva 28-vuotias varhaiskasvatuksen opettaja. Molemmat aloittavat 1.8.2021 toisen valtuustokautensa. “Olen valtavan iloinen saamastani luottamuksesta! Valtuustoryhmästämme löytyy todella  paljon näkemystä ja vahvaa osaamista eri aloilta. Tällä porukalla on hienoa lähteä rakentamaan elinvoimaista, koulutukseen, kulttuuriin ja hyvinvointiin…

  • Ehdokkaidemme vaalirahoitus on avointa – Vielä ehdit lahjoittamaan Vihreiden vaalikampanjaan!

    Ehdokkaidemme vaalirahoitus on avointa – Vielä ehdit lahjoittamaan Vihreiden vaalikampanjaan!

      ”Äänestäjillä tulisi olla käytettävissään tietoa ehdokkaiden vaalirahoituksesta jo silloin, kun he tekevät äänestyspäätöstä. Sen takia on säädetty vapaaehtoisesta ennakkoilmoituksesta.” Vaalirahoitusvalvonnan verkkosivuilla kirjoitetaan. Kaikki sata vihreää oululaista kuntavaaliehdokasta on täyttänyt vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen. Voit tutustua kaikkien oululaisten jättämiin ennakkoilmoituksiin täältä. Ennakkoilmoitukset perustuvat arvioon ja niitä voidaan myös täydentää ennen vaalipäivää. Varsinaisen vaalirahoitusilmoituksen täyttävät kaikki valtuutetut ja…

  • Krista Mikkonen avaa Oulun virtuaalisen Vaalimökillä -keskustelusarjan

    Oulun virtuaalisella vaalimökillä ääneen pääsevät oululaiset vihreät kuntavaaliehdokkaat ja keskusteluaiheet kumpuavat kuntavaaliohjelmastamme. Virtuaalivaalimökin tapahtumat järjestetään etänä ja ovat tarkoitettu kaikille, joita vihreiden toiminta kiinnostaa. Keskustelusarja avataan ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkosen johdolla perjantaina 21.5. klo 17.00 aiheena ”Kaupunki ilmastokriisin torjujana”. Keskustelemassa ovat ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen, kaupunginvaltuutettu ja yhdyskuntalautakunnan jäsen Esa Aalto, ympäristösuunnittelija ja…

  • Vihreillä Oulussa monipuolinen ja täysi sadan ehdokkaan lista kuntavaaleissa

    Tiedote 4.5.2021 Vihreillä Oulussa monipuolinen ja täysi sadan ehdokkaan lista kuntavaaleissa Oulun Vihreä Kunnallisjärjestö on jättänyt tänään ehdokaslistansa. Kuntavaalien ennakkoäänestys on kotimaassa 26.5.–8.6. ja varsinainen vaalipäivä 13.6.2021.  “Meillä on erittäin laadukas ja monipuolinen lista, jolla on hyvä lähteä tavoittelemaan paikkaa kaupunginvaltuuston kahden suurimman joukkoon.  Ennestään vahvojen ympäristöosaajien ja koulutusalan asiantuntijoiden lisäksi olemme saaneet listallemme erityisesti…