Tekijä: Vihreät Oulussa
-
Vihreä valtuustoryhmä: Oulun kaupungille suunnitelmallinen polku kohti hiilineutraaliutta
Vihreän valtuustoryhmän aloite: Oulun kaupungille suunnitelmallinen polku kohti hiilineutraaliutta Konsernihallinnon vastauksen saatuaan tarkastuslautakunta toteaa, ettei Oulun tavoite Oulun tavoite hiilineutraalisuudesta ei toteudu kaupungin toimin vuoteen 2035 mennessä, vaikka kaikki asettamamme tavoitteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ovat toteutumassa. Olemme kaupunkien välisessä vertailussa omalla tavoitteellamme jo huomattavasti vähemmän kunnianhimoinen kuin suurin osa kaupungeista. Oulun tavoite on olla hiilineutraali vuonna…
-
Mielipide: Kesäloman aikataulupaineet kuormittavat useita lapsiperheitä – kunnat voisivat järjestää loma-ajan toimintaa työssäkäyvien lapsille
Kesä alkaa olla pisteessä, jossa moni kouluikäisten lasten vanhempi huokaisee syvään helpotuksesta. Kesäkuu on takana ja useimpien perheen vanhempien lomat siintävät edessä. Monelle perheelle kesäkuu on hyvin kuormittavaa aikaa, kun vanhemmat tasapainoilevat lasten pitkän kesäloman ja omien töiden välillä. Suomessa laissa ei määritellä, milloin lapsen voi jättää yksin kotiin. Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla kuitenkin todetaan, että…
-
Tiedote: Oulun Vihreät on nimennyt ensimmäiset ehdokkaansa kevään 2025 kuntavaaleihin
Kolmenkymmenen nimen ehdokaslista julkaistiin Oulun Vihreät ry:n 30-vuotisjuhlilla lauantaina 15.6.2024. Yhdistyksen puheenjohtajat Susa Vikeväkorva ja Miia Immonen riemuitsevat ensimmäisestä ehdokasjoukosta, jota voitiin juhlistaa yhdessä syntymäpäivää viettävän Oulun Vihreiden kanssa. Ehdolle lähtee laaja joukko yhteiskunnallisia vaikuttajia, jotka tuovat vaaleihin osaamista, kokemusta ja uusia ideoita. Edessä on tärkeä nelivuotiskausi, joka sisältää Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden, sekä merkittäviä päätöksiä erityisesti…
-
Valtuustoaloite: Haitallisten vieraslajien torjunta tehokkaammaksi kesätyösetelillä
Vieraslajit ovat Suomen alkuperäiseen luontoon kuulumattomia lajeja, jotka ovat levinneet ihmisen toiminnan seurauksena tahallisesti tai tahattomasti. Vieraslajit voivat aiheuttaa haittoja mm. syrjäyttämällä alkuperäislajistoa, muuttamalla elinympäristöjä ja häiritsemällä ravintoketjuja. Osa lajeista voi myös aiheuttaa terveyshaittoja tai vahinkoja maa- ja metsätaloudelle, heikentää virkistysmahdollisuuksia tai alentaa kiinteistöjen arvoa. Suomessa yleisimpiä ja tunnetuimpia vieraskasveja ovat kurtturuusu, komealupiini, jättiputket ja…
-
Valtuustoaloite: Liikkumisen ja luonnon vaikutukset hyötykäyttöön Oulussa
Monet lait velvoittavat jo tälläkin hetkellä kuntaa edistämään asukkaidensa terveyttä ja hyvinvointia. Tarvitsemme kuitenkin vielä konkreettisempia ja hallintokunnat rajat ylittävää yhteistyötä, jotta liikkumisen ja luonnon terveys- sekä hyvinvointivaikutukset huomioidaan hyvissä ajoin osana päätöksentekoa. Liikkumattomuus on yhteiskuntamme haaste. Sen kustannukset yhteiskunnallemme ovat arviolta noin 3,2 miljardia euroa vuosittain. Liikkumisen edistäminen tuottaakin täten valtavia säästöjä esimerkiksi terveydenhuollon…
-
Valtuustoaloite: Maksuton toisen asteen koulutus voidaan pelastaa Oulussa
Eduskunnan kehysriihessä tehtiin esitys maksuttoman toisen asteen rajaamisesta sen vuoden loppuun, kun opiskelija täyttää 18 vuotta. Tällä hetkellä oppivelvollisten toisen asteen maksuttomuus päättyy kaksi vuotta myöhemmin. Tämä romuttaisi nykyisen maksuttoman toisen asteen mallin ennen kuin yksikään sen piirissä aloittanut opiskelija ehtii valmistua esimerkiksi ylioppilaaksi. Päätös tarkoittaisi sitä, että muun muassa oppimateriaalien, ylioppilaskokeiden ja ammatillisen koulutuksen…
-
Valtuustoaloite: Puolet parempaa ruokaa Ouluun
Puolet parempaa on kampanja, jossa Animalia, Luontoliitto ja vapaaehtoisten kansalaisvaikuttajat haastavat kunnat ympäri Suomen puolittamaan eläinperäisten tuotteiden hankinnat vuoteen 2030 mennessä: puolet vähemmän eläinperäistä ja tilalle ravitsevaa kasvipohjaista. Tarvitsemme puolet parempaa ruokaa ilmaston, luonnon, vesistöjen, eläinten hyvinvoinnin ja oman terveytemme sekä kestävämmän ruoantuotannon vuoksi. Ruokavalion muutoksissa julkisilla ruokailuilla on suuri merkitys. Kaupungit ja kunnat voivatkin…
-
Mielipide: Maksuton toisen asteen koulutus voidaan pelastaa Oulussa
Orpon hallitus romuttaa sivistysvaltion perustaa ja syventää nuorten välistä eriarvoisuutta. Eduskunnan kehysriihessä tehtiin esitys maksuttoman toisen asteen rajaamisesta sen vuoden loppuun, kun opiskelija täyttää 18 vuotta. Nyt maksuttomuus jatkuu joko siihen, kun opiskelija suorittaa toisen asteen koulutuksen tai sen vuoden loppuun, kun hän täyttää 20 vuotta. Tällä on haluttu turvata toisen asteen tutkinto kaikille perheen…
-
Tiedote: Koulutusta visioidaan tulevaisuustyöpajassa 28.4.
Tulevaisuustyöpajoissa etsimme unelmien vihreää Oulua, tule mukaan! Tapahtumasarjan neljännen osan teemana on koulutus. Tulevaisuustyöpaja pidetään sunnuntaina 28.4. klo 14–16.15 Aleksinkulmassa, Aleksanterinkatu 9, 90100 Oulu. Sarjan edelliset työpajat olivat joulukuussa, helmikuussa ja maaliskuussa. Työpajojen tavoitteena on muodostaa vihreä Visio Oulusta 2030 ja se on pohjana 2025 kuntavaaliohjelmallemme. Tule mukaan tekemään unelmien vihreää Oulua! Työpajat ovat tarkoitettu…
-
Tiedote: Tulevaisuustyöpaja 27.3. pureutuu energiaan ja teollisuuteen
Tulevaisuustyöpajoissa etsimme unelmien vihreää Oulua, tule mukaan! Keskiviikkona 27.3. klo 18–20.15 järjestetään sarjan kolmas työpaja, jonka teemana on energia ja teollisuus. Ilmoittaudu mukaan 24.3. mennessä täältä: https://forms.gle/ehmEAZdvDGMbFFvVA Tilaisuuden inspiraatiopuhujana on professori Eva Pongrácz, Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan Vesi, energia ja ympäristötekniikan yksikön varajohtaja. Sarjan ensimmäinen työpaja oli joulukuussa, toinen helmikuussa. Maaliskuun jälkeen järjestetään vielä yksi…