Tekijä: Vihreät Oulussa

  • Mielipide: Voiko perusopetuksesta saada säästöjä?

    Julkaistu Kalevassa 2.4.2017 Mielestäni oululaisesta perusopetuksesta ja sitä tukevista oppilashuollollisista palveluista ei voida enää säästää ilman kallista tulevaisuuden laskua. Kansainvälisissä vertailuissa suomalaislasten ja -nuorten osaaminen on laskenut. Suomen suurten kaupunkien vertailussa Oulu on toiseksi halvin. Vuonna 2015 Oulussa investointiin jokaiseen peruskoululaiseen 500 € vähemmän kuin esimerkiksi Tampereella. Vertailtaessa oppilaan peruskoulun aikana saaman opetuksen määrää Pohjois-Pohjanmaalla,…

  • Mielipide: OYSin leiko-osasto on sydämeni asia

    Julkaistu Kalevassa 2.4.2017 Marraskuussa 2013 työterveyshuollon vastaanotolla sydäntäni tutkittiin ensimmäisen kerran. Hiippaläpän korjausleikkaus tehtiin 14.3.2017, kolme vuotta ja neljä kuukautta myöhemmin ensimmäisestä havainnosta. Ja kun tutkimaan ryhdyttiin, sain reppuun myös epäillyn syöpädiagnoosin. Syöpä jäi onneksi vain epäilyksi. Aamulla pitää lähteä leikkaukseen. Herätys kello 5.30 ja kello 6.30 esivalmistelut, esilääkkeet, sairaalasänky ja käytävä, nukutuslääkäri ja ……

  • Mielipide: Säilytetään Raatti virkistys- ja urheilualueena

    Mielipide: Säilytetään Raatti virkistys- ja urheilualueena

    Yhdyskuntalautakunnan ja kaupunginhallituksen käsittelyssä on paraikaa Raatin suistoalueen tontinluovutuskilpailun käynnistäminen. Asia on osa Pohjoinen vetovoimainen kaupunki -ohjelmaa, jossa on erilaisia toimenpiteitä Oulun vetovoiman lisäämiseksi. Suurin osa toimenpiteistä on jo tehtyjen suunnitelmien mukaisia ja erittäin kannatettavia. Yksi toimenpiteistä, Raatin rantojen asuntorakentaminen kuitenkin herättää ihmetystä – miksi ja miten? Oulun kaupunginvaltuusto hyväksyi noin vuosi sitten Uuden Oulun…

  • Oulun Vihreä Kunnallisjärjestö – OVK ry julkistaa vaalirahoituksensa

    Oulun Vihreä Kunnallisjärjestö – OVK ry julkistaa kuntavaalien 2017 vaalirahoituksensa. Kunnallisjärjestön yhtenä päätehtävänä on kuntavaaleihin valmistautuminen ja kampanjan järjestäminen. Kunnallisjärjestö rahoittaa vaaleja säästöillä ja ehdokasmaksuilla. Säästöt koostuvat vihreiden kunnallisten luottamushenkilöiden maksamista luottamushenkilömaksuista, joita on säästetty edellisistä kuntavaaleista lähtien. Lisäksi vaalien kuluja katetaan vihreiden kuntavaaliehdokkaiden maksamilla ehdokasmaksuilla. Vaalikulut koostuvat suurimmilta osin mainonnasta eri medioissa. Oulun Vihreä…

  • Mielipide: Myös vanhat ihmiset tarvitsevat kohtaamisia

    Julkaistu Kalevassa 28.3.2017 Suomessa yhteisöllisyys ei ole enää itsestäänselvyys. Monissa kulttuureissa on meitä laajempi läheiskäsite, esimerkiksi Eritreassa sukulainen ei yleensä toimi lapsen kummina ja kummilapsesta pidetään silti huomattavasti parempaa huolta kuin omista lapsista.Vanhetessa muistisairaudet lisääntyvät ja omaisilta tarvittavan tuen määrä kasvaa. Ikääntyvä joutuu miettimään omaa tulevaisuuttaan, sitä, että tuleeko viimeisinä vuosinaan omillaan toimeen ja mitä…

  • Mielipide: Kampusalueesta nostetta Oululle

    Julkaistu 28.3.2017 Kalevan vaalipuheissa Oulun ammattikorkeakoulu teki viime syksynä päätöksen siirtää pääosan koulutuksestaan Linnanmaan kampusalueelle. Vuonna 2019 Linnanmaalle muodostuu yli 20 000 opiskelijan sekä opetus- ja tutkimushenkilökunnan osaamiskeskittymä, joka houkuttelee läheisyyteensä yrityksiä ja monipuolisia palveluita. Kampuksesta kehittyy elävä keskus, jossa toimintaa on aamusta iltaan sekä tilaa tiedeyhteisön, opiskelijakulttuurin ja yrityselämän kohtaamiselle. Suurkampus ei synny itsestään,…

  • Mielipide: Rajakylän terveyskeskuksen tiloihin yhteisötalo?

    Julkaistu Kalevassa 26.3.2017 Koska Rajakylän terveyskeskuksen toiminta loppuu lähivuosien aikana, mikä ei tietenkään ole hyväksyttävää, on syytä miettiä tilojen käyttöä tulevaisuudessa, jos ne jäävät tyhjilleen, ns. vain lämmöt päälle. Kaupungin päättäjien tahtotila ratkaisee sitten kuka tai ketkä niitä tiloja käyttää. Käyttöä voi pohtia esim.asukastuvan toiminnalle, erilaisten kerhojen pitopaikaksi ja esim.nuorten/lasten kokoontumiselle, ns.nuorisokahvila (niistähän on pula).…

  • Mielipide: Lähiliikunnan mahdollisuudet nostavat nuorisoa

    Julkaistu Oulu-lehdessä 25.3.2017 Matalan kynnyksen lähiliikuntamahdollisuuksia parantamalla saadaan nuoriso liikkeelle ja lähiöistä aktiivisempia. Nuorison passivoituminen on myrkkyä, eikä se ainakaan edesauta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten mahdollisuuksia. Jokaisessa lähiössä on nuorisoa syrjäytymässä. Työ- tai opiskelupaikkoja ei kaikille löydy. Parasta ehkäisyä sille, ettei nuoriso lannistu, on löytää mielekästä tekemistä ja monille se on juuri liikunta. Kun lähiöiden liikuntamahdollisuuksiin…

  • Mielipide: Kulttuurista vetovoimatekijä

    Julkaistu Kalevassa 25.3.2017 Kalevan artikkeli 22.3.2017 ”Imagoon imua viidellä hankkeella” esitteli Oulun etsivän vetovoimaa kaupunkisuunnittelusta. Kärkinä mainitut innovaatiot, työvoiman saatavuus ja kaupalliset palvelut tarvitsevat rinnalleen taiteen ja kulttuurin. Luovuudesta ja kyvystä houkutella luovia ihmisiä on muodostunut yhteiskuntakehityksen, innovaatiotoiminnan ja alueiden välisen kilpailun tärkeä tekijä. Yhtenä hankkeena esiteltiin Raatin eteläpuolelle rakentamista, joka ei mielestäni kaupunkikuvallisesti sovi…

  • Mielipide: Kohti ekologisempaa jätehuoltoa

    Julkaistu Kalevassa 23.3.2017 Nykyisin kiinteistönhaltijat voivat itse kilpailuttaa jätehuoltonsa. Kadunpätkällä, jonka varrella asuu 10 perhettä, voi pahimmillaan ajella kymmenen eri jäteautoa samalla viikolla. Maalaisjärjellä ajateltuna olisi fiksumpaa, että sama jäteauto hoitaisi samana päivänä koko kadun seka- ja biojätteet kyytiinsä. Valtuustokollegat Huikari ja Leskelä (Kaleva 21.3) puolustavat nykymallia eivätkä näe kunnan kilpailuttamassa yhteisessä jätehuollossa ”lisäarvoa”. Minulle…