Kategoria: Mielipide
-
Mielipide: Ehdotettu kouluverkkoratkaisu eri versioineen on hylättävä
Julkaistu Kalevassa 10.2.2016 Opetusalan Hölmölänä tunnettu Oulu, joka tituleeraa itseään pohjoisen Skandinavian pääkaupungiksi, askartelee jälleen kouluverkkonsa kimpussa. Oman opettajaurani aikana ties monenko kerran! Nykyhetken tarina on huima – monessakin mielessä. Oulu on vuosikaudet puristanut veripisaroita opetuspuolelta. Olisi luullut, että nyt riittää. Mutta ei. Joku erittäin ”viisas mies” oli hoksannut, että puristettavaa löytyy kouluverkosta. Uskolliset virkamiehet…
-
Mielipide: Olisiko oululaisilla opittavaa Hossa-prosessista?
Julkaistu Kalevassa 16.1.2016 Olisiko oululaisilla opittavaa Hossa-prosessista? Suomussalmen Hossasta tulee Suomen 40. kansallispuisto – ja aivan ansaitusti. Lisäksi puistoon tulevat kuulumaan Suomussalmen Moilasenvaara ja Kuusamon kanjonijärvi Julma-Ölkky. Kainuun – Kuusamon matkailumahdollisuudet saivat todellisen lisäpotkun. Ympäristöministeriön perustelut olivat vahvat; luonnon lisäksi historia oli ratkaiseva tekijä. Valintaa edelsi todella vahva paikallinen tuki. Onnittelut Kainuuseen! Olisiko oululaisilla opittavaa…
-
Mielipide: Lasten mehuhetki päättyy ikävästi
Lasten mehuhetki päättyy ikävästi julkaistu Kalevassa 19.12.2015 Varhaiskasvatus ja päivähoito ovat näihin päiviin saakka olleet kansallinen ja poliittinen ylpeyden aihe. Suomalaiset päiväkodit on myös maailmanlaajuisesti noteerattu ja tunnustettu pedagogisesti huippulaadukkaiksi lasten hoito- ja kasvatusympäristöiksi. Päivähoitoa pidetään yleisesti myös ennaltaehkäisevänä lastensuojelutyönä parhaimmillaan.Tämän kaiken ovat mahdollistaneet menneiden aikojen viisaat poliittiset päättäjät ja ennen kaikkea varhaiskasvatukseen erikoistunut koulutettu…
-
Mielipide: Ilmastopolitiikkaa ei ole enää varaa väheksyä
Ilmastopolitiikkaa ei ole enää varaa väheksyä julkaistu Kalevassa 4.12.2015 Dipl.ins. Juha Lappalainen kirjoitti keskiviikkona 2.12 Kalevan mielipidepalstalla hiilidioksidin olevan ”ilmastopolitiikan ainoa ajuri”. Hän tekee väitteellään aikamoisen yleistyksen: Kasvihuonekaasuja kun on muitakin ja ne ovat huomattavasti tehokkaampia kuin CO2. Lappalainen kertoo muinaisten ilmastonmuutosten tutkimustavoista, joiden tulokset osoittavat maapallon historian olleen, pelkistetysti sanottuna, sarja toisiaan seuraavia ilmastonmuutoksia.…
-
Mielipide: Ei subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamiselle Oulussa
Ei subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamiselle Oulussa Tampereen kaupunginvaltuusto teki oikean päätöksen, kun se päätti olla rajoittamatta subjektiivista päivähoito-oikeutta. Jatkossakin Tampereella lapsella säilyy oikeus kokoaikaiseen päivähoitoon, vaikka toinen vanhemmista olisi kotona. Valtion lakiesitys mahdollistaisi päivähoidon rajoittamisen 20 tuntiin viikossa. Subjektiivinen oikeus tarkoittaa sitä, että julkisen vallan on myönnettävä tai tarjottava kyseinen palvelu siihen oikeutetuille. Resurssien puute tai…
-
Mielipide: Oulun lukioverkon tiivistämiseen satelliittimallilla
Oulun lukioverkon tiivistämiseen satelliittimallilla Julkaistu Kalevan mielipidepalstalla 5.11.2015 Kaupunginjohtaja Matti Pennanen esitti budjetissaan lukioiden keskittämistä Remonttiryhmä 2:ssa käsitellyn ns. kampusmallin mukaisesti. Esitys merkitsisi viiden lukion lakkauttamista, ja Oulun keskustan alueelle jäisi kuusi suurehkoa lukiota. Arvioidut säästöt olisivat 2 miljoonaa euroa vuodessa. Kampusmallin ideana olisi saada lukioiden keskittämisellä suurempia yksiköitä ja vapautuvat rakennukset peruskoululaisten käyttöön.…
-
Mielipide: Hoitaja on monelle ainut lähimmäinen
Hoitaja on monelle ainut lähimmäinen julkaistu Kalevassa 3.11.15 Olen surullisena seurannut suunnitelmia hoitajamitoituksesta. En ymmärrä kun ihmisten ahdinkoa halutaan pahentaa. Ei ymmärretä, että väestömme ikääntyy ja ikäihmiset tarvitsevat lähelleen ihmistä. Kaikilla ei ole omaisia ja lähimmäinen onkin se hoitaja. Hoitaja ei ole kuitenkaan kone vaan hänkin on ihminen. Hoitaja ei ole automaatti, joka kykenee kaikkeen.…
-
Mielipide: Vuosi vuodelta lämpimämpää
Vuosi vuodelta lämpimämpää Julkaistu Forum24 -lehdessä 20.10.2015 Aalto-yliopiston taloustieteen professori Sixten Korkman kirjoitti taannoin huolestuneena ilmaston muutoksesta. Hänen mielestään suurin ongelmamme ei todellakaan ole talouden kilpailukyky tai hallituksen esittämä pakkolainsäädäntö – eikä valtion budjettialijäämä – vaan ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen. Korkmanin mielestä on kummallista, että suremme valtion velan jättämistä lapsillemme, mutta suljemme silmämme ekologiselta kriisiltä,…
-
Mielipide: Mistä on suuret valtiomiehet tehty?
Mistä on suuret valtiomiehet tehty? Julkaistu Kalevan Lukijalta-palstalla 3.7.2015 Talvi- ja jatkosodan aikana, äitini, nuori sotaleski ja kaksivuotiaan sekä kolmeviikkoisen pojan yksinhuoltaja, koki kaikki Viipurin pommituksen ja evakkotaipaleen kauheudet. Suurin opetus kuitenkin, minkä hän jälkeensä noista ajoista lapsilleen jätti oli, että ”Elä sie ruppee vihhaammaa kettään! Sota on sottaa:” En niin ikään myöskään kuullut sotainvalidi-isäni suusta…
-
Mielipide: Minna Canthilla olisi töitä vielä meidänkin arjessamme
Minna Canthilla olisi töitä vielä meidänkin arjessamme Julkaistu Kalevan Yläkerta-osiossa 11.5.2015 Minna Canth (19.3.1844-12.5.1897) kuuluu Suomen kirkkaimpiin naistaiteilijoihin ja yhteiskunnallisiin vaikuttajiin. Hän oli ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen, aikansa eurooppalaisten aatteiden välittäjä, tyttöjen ja naisten aseman edistäjä, rohkea ajattelija, yrittäjä ja yksihuoltajaäiti. Ja ennen kaikkea, on hän loistava kirjailija. Minna Canth joutui keskeyttämään opettajankoulutusseminaarin Jyväskylässä parin vuoden…